|
Tammikuu 2007- 29.1.2007 Poikanen eläinkaupasta vai kasvattajalta?- 23.1.2007 Papukaijasta lemmikkinä ja oman lajin valinta.
|
29.1.2007-Poikanen
eläinkaupasta vai kasvattajalta?
Ensiksi päivitys edelliseen tekstiin: minua oikaistiin hieman käsityksistäni
avoparikaijan huutamiskäyttäytymisestä. Voipi kuulemma esiintyä aamu- ja iltakraakkumista ja joskus jopa ”välihuutoa”
;D Lohdutuksena kuitenkin, että yleensä ei kuitenkaan todellista häiriökiljumista…Eli sittenkin kai korvatulpat hankintalistalle
J.
Tämä päiväkirjakin alkaa toistaiseksi vaikuttamaan yleiseltä löpinältä ja pohdinnalta.
Syy on ehkä siinä, että ei ole täällä vielä kaijaa, jonka touhuista kertoa. ;) Näitä kirjaamiani asioita on kuitenkin tullut
mietittyä jo kuukausitolkulla, joten siinä mielessä ne kuuluvat tähän päiväkirjaan. Sen verran kuitenkin itse poikasesta,
että se on kyllä jo nähnyt päivänvalon joulukuun loppupuolella. Tätä kirjoitettaessa sukupuolikin on selvillä (poika tuli!)
ja kuvista näkyy että pienokaisen silmät ovat auki :D Ensi viikon juttuun saan toivottavasti liitettyä myös kuvan pienokaisesta.
Mutta nyt otsikon aiheeseen:
Eläinkaupasta ostettuna pienemmistä linnuista saa kysymällä perustiedot eli
ikäarvion ja paikan josta lintu on eläinkauppaan tullut (käytännössä joltain suomalaiselta tai eurooppalaiselta kasvattajalta).
Silti itse hankkisen nykyisen kokemukseni ja tietoni perusteella kasvattajalta
tai eläinkaupan omista kasvateista. Tällä tavalla saan tarkan tiedon linnun vanhemmista, syntymäajasta ja muista poikasvaiheen
tapahtumista. Lisäksi mielestäni pitää tukea kotimaista kasvatustoimintaa – asiallista sellaista siis. Osa markkinoiden
linnuistahan on ns. tukkutuontia, josta löytyy todella rumaa kuultavaa. Tavisten (kuten itse olen) eläinkaupassa tapahtuvat
ulkomaan hankinnat eivät millään lailla paranna kotimaista kantaa: harva näistä yksilöistä edes päätyy kasvatukseen, ja vielä
harvempi on laadultaan sopivaa siihen. Taitaa nimittäin olla niin, että suurten eurooppalaisten tai pienten kotimaisten kasvattajien
parhaimmat yksilöt tuskin päätyvät suomalaiseen eläinkauppaan saati sitten ulkolaiseen lintutukkuun. ”Oikea” kasvattaja
taas hankkii lintunsa tietyn logiikan ja tarpeen sekä asiantuntevien kriteerien mukaan, jolloin ulkomailtakin hankitut yksilöt
parantavat lintujen laatua kotimaassa ihan oikeasti.
Vaikka eläinkaupastakin saa varmasti vastauksia ja neuvoja linnun kotiutumisen
jälkeen, olen sitä mieltä, että parhaat neuvot saa henkilöltä, joka on linnun kasvattanut ja jolla (toivottavasti) on myös
paljon kokemusta juuri kyseisestä lajista ja sanottavaa nimenomaan ostamastani yksilöstä. Silloin kun kyseessä on vaativampi
laji tai ostajalle uusi laji, se että kasvattajaan voi ottaa yhteyttä ennen linnun hankintaa ja sen jälkeen, on erityisen
tärkeää. Tiedon hankkiminen pelkästään netistä tai kirjallisuudesta ei välttämättä riitä ja tieto on eri lähteissä välillä
hyvinkin ristiriitaista. Kasvattajalta olen itse saanut käytännön neuvoja ihan perustilanteisiin, ja koko ajan on ollut sellainen
tuntu, että voi mielihyvin soittaa ja kysyä mitä mieleen tulee. Tätä mahdollisuutta olenkin käyttänyt hyväkseni kiitettävästi
;) Hyvän kasvattajan tunnistaa mielestäni myös siitä, että he korjaavat virheelliset käsitykset tai luulot tai tarvittaessa
jopa kieltäytyvät myymästä epäsopivaa lintua epäsopivalle ostajalle, vaikka kaupat menisivätkin sivu suun. Nämä kasvattajat
eivät myöskään myy lintua s-postin tai tekstiviestin perusteella, vaan yhteydessä ollaan pidempään ja saadaan tietoa puolin
ja toisin.
Suomessa eläinkaupoissa myytävillä linnuilla on luultavasti keskimäärin hyvät
oltavat ja liikkeissä asiallista tietoa kunkin lajin vaatimuksista. Mutta toisenlaisistakin oloista ja lintujen pidosta kuulee
silloin tällöin - ikävä kyllä. Joka tapauksessa eläinkauppa ympäristönä nuorelle
linnulle/poikaselle on kuitenkin mielestäni erilainen kun kotiympäristö tai varta vasten linnuille tarkoitetut tilat. On myös
mahdollista hankkia lintu ulkomaiselta kasvattajalta joko eläinkaupan kautta tai suoraan. Tämä vaihtoehto on edessä ainakin
silloin, jos haluaa lajin, jota ei Suomessa kasvateta/myydä. Kasvattajan tulisi kuitenkin tässäkin tapauksessa olla jotain
kautta ”tunnettu” ja kaupankin jälkeen tavoitettavissa.
Suomessa papukaijojen kasvattajia on vielä melkoisen vähän, vaikka kasvattajaksi
laskettaisiin kaikki nekin, jotka ”vain” pesittävät lintujaan – ilman erityistä kasvatuksellista tavoitetta,
säännöllisyyttä tai kokemusta lajistaan. Jokainen saa tietysti hankkia lintunsa mistä haluaa, mutta itse näen että ostajallakin
on vastuu siitä, minkälaista toimintaa kannattaa. Epäilyksiä omalla kohdallani herättävät ainakin kasvattajat, jotka jatkuvasti
myyvät lintujaan huimasti alle käyvän hinnan tai tyyliin ”mahdollisimman pian pois” tai jopa huutokauppaperiaatteella…tai
jos kasvattajalla on tarjolla lintulajia joka lähtöön ja varastosta löytyy kymmeniä lintulajeja ja vielä eksoottisemmasta
päästä. Trokaustakin Suomessa siis tapahtuu. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen pesitetäänkö kaijoja omaksi ja/tai
lintujen iloksi vai kysynnän mukaan.
Avoparikaijan kohdalla kysyntä ja tarjonta taitavat olla kohdallaan –
ellei sitten peräti niin että sopivia koteja on, ainakin jonkin aikaa lajin vielä yleistyessä, enemmän kuin poikasia on saatavilla.
Oma poikasenikin oli ”alkuhaastattelun” ja omistajaehdokkaaksi hyväksymisen jälkeen tilaustyötä siinä suhteessa,
että sain aloittaa odottelun sillä, koska pesäpönttö laitetaan paikoilleen ;). Tämä on varmasti ihannetilanne sekä lintujen
että kasvattajan ja sitä kautta myös tulevan omistajan kannalta. Toisaalta jos Suomessa avoparikaijoja syntyy noin parista
muutamaan vuodessa, markkinat tuskin pääsevät ylikuumenemaankaan.
Toki papukaijan voi hankkia myös ”käytettynä”. Itse halusin ehdottomasti
nuoren poikasen, sillä vanhempaan lintuun liittyy aina tietty riski. Ainakin täytyy olla perinpohjin selvillä siitä mitä on
ostamassa ja miksi lintu myydään. Usein tällaisella linnulla voi olla myös omia tapoja (jossei sentään ongelmia) ja ehkä sopeutumisvaikeuksia.
Kun ei ole kokemusta isommista kaijoista, niin sellaisten haasteiden kanssa selviäminen tuntuisi aikamoiselta haasteelta.
Olen kyllä lukenut, että joidenkin pitkäikäisten lajien kohdalla useinkin kiertänyt lintu voi osoittautua maailman parhaaksi
lemmikiksi ja että suhtkoht kaikkien lajien kohdalla ainakin nuoruusikäisen kaijan hankinta voi olla onnistunutkin päätös.
Tiedä häntä. Joka tapauksessa minkä tahansa lemmikin ottamista säälistä neuvotaan välttämään. Ellei sitten ole tarkoituskin
sijoittaa/pitää rescue-lintuja, mikä onkin varsin kunnioitettavaa ja vaikeaa työtä.
Sitten kun ostopäätöstä on tekemässä ja viimeistään hankintavaiheessa (olipa
kyse sitten eläinkaupasta tai kasvattajasta) pitää muistaa varmistaa, mitä mahdolliseen
kauppaan kuuluu. Jonkinlainen kauppasopimus on hyvä väsätä, ja siihen on hyvä kirjata ainakin linnun perustiedot eli kasvattajan
nimi, linnun tunniste, vanhemmat, laji ja alalaji, mahdollinen väritys sekä kauppapvm ja kauppahinta – ja tietysti myös
ostajan tiedot. Pitää muistaa selvittää onko poikasella umpirengas tai sirutunniste sekä muistaa pyytää mahdollisesti tarvittavat
todistukset (syntymätodistus eli alkuperämaatodistus), siltä varalta että tulevaisuudessa ehkä on tarvetta matkustella kaijan
kanssa ulkomaille, jolloin voi joutua todistamaan, että lintu on syntynyt tietyssä maassa ja ennen kaikkea vankeudessa. Joskus
ehkä sovitaan eläinlääkärin tarkistuksesta ja –todistuksista. Itse en myisi tai ostaisi edes pientä peippoa ilman kirjallista
kauppasopimusta.
Seuraavaksi ihmetelläänkin sitten sitä, mitä eroa on käsinkasvatetulla, vanhempien
kasvattamalla, käsikesyllä ja villillä poikasella J
23.1.2007-Papukaijasta lemmikkinä ja oman
lajin valinta
Minulla on kokemusta parakiiteista, joten olen
hyvin tietoinen ”vaivoista” ja ilosta, jonka kaikki papukaijat tuovat tullessaan. Haittapuolelle menee minun mielestäni
se, että linnut eivät ole siistimmästä päästä lemmikeitä. Varsinkaan kun ne saavat olla vapaina suurimman osan päivää niin
kuin meillä. Sotkua tulee varsinkin siemenenkuorista ja pelleteistä – auringonkukan kuoret lentävät metrien päähän,
jos sattuvat sopivaan kulmaan linnun nokassa! Tuoreruokaa ja erityisesti hedelmänpaloja saa kaapia häkin ympäristön seinistä
säännöllisesti. Papukaijat ovat nakertajia ja silppuajia (pesimiskäytös: olen loistava pesäkolon nakertaja ja siis varteenotettava
puolisovaihtoehto), joten tästä puhteesta jää jäljelle roskaa: oksien kuorta ja silputtuja tikkuja. Kakkikikkareita on siellä
täällä silloin tällöin, vaikka suurin osa niistä putoileekin häkkiin, jos ”oleskelutilat” ja lempipaikat
on sijoitettu häkin yläpuolelle mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi vaikuttaa siltä, että mitä isompi kaija ja tuoreempi ravinto,
sitä enemmän ulosteen rakenne alkaa muistuttaa ihmisen aikaansaannoksia…paitsi että papukaija pystyy jollain ihmeen
ilmeellä kakkimaan myös kattoon! Toki ison papukaijan voi opettaa sisäsiistiksi. Jotkin lajit myös pölyävät aika lailla, mutta
siihen auttaa pyykkien kuivatus häkkihuoneessa sekä lintujen säännöllinen suihkuttelu (joka muuten on papukaijoille muutenkin
välttämättömyys).
Kaikki papukaijat ovat äänekkäitä, volyymi, kesto
ja tyyli vain vaihtelee. Koko ei kerro äänen voimakkuudesta: monella pienellä kaijalla on ison linnun ego ja ääni. Kerrostalo
asunnossa tämä on kuitenkin otettava huomioon jo ennen linnun hankkimista. Parakiittien kohdalla huolta ei yleensä ole, mutta
joillain lajeilla sen sijaan aamu- ja iltahuuto kuuluu luonnolliseen käytökseen hämärän aikoihin. Parvi näet pitää kutsua
kokoon. Jotkut papukaijat saattavat kehittää myös huutamisongelman, jolla ne viestivät esimerkiksi kyllästyneisyyttä, seuranhalua
tai ilmaisevat jotain muuta tahtoaan. Tämä ei kuitenkaan ole niinkään lajikohtaista, vaan persoonakohtaista.
Plussapuolelle kertyy kuitenkin paljon pidempi
luettelo: papukaijat ovat älykkäitä, vilkkaita, ja seurallisia. Niitä ei ole pakko ulkoiluttaa päivittäin, mutta ne voi kuitenkin
tarvittaessa ottaa reissuun mukaan. Värikäs papukaija on toki kaunis katsella, mutta itseäni viehättää enemmän se, että ne
ovat vankeudesta huolimatta säilyttäneet linnun luontonsa ja niiden käyttäytymisessä on edelleenkin huomioitava niiden vaistot.
Papukaijojen touhua on hauskaa ja rentouttavaa seurata tuntikausia. Ne ovat parvilintuja ja siksi sosiaalisia, mutta saaliseläiminä
ne kokevat jonkinasteista epäluuloisuutta kaikkea uutta kohtaan. Tämä tuo haastetta kaijan käsittelyyn, ja omistajan
on osattava lukea kaijansa käytöstä. Jotkut papukaijat oppivat jopa puhumaan, mutta eivät kaikki, joten tämä ei saa olla peruste
hankkimiselle. Kuluja ei papukaijasta mielestäni liikaa koidu. Kerran kirpaisee hankintahinta ja häkin/häkkien ostaminen.
Ruokaan sinänsä ei hirveästi kulu ja ajanvietevälineet voi valmistaa itse.Papukaija voi kuitenkin sairastua ja tarvitsee mahdollisesti
välitöntä eläinlääkärin apua. Tästä mahdollisuudesta tulee olla tietoinen ja varautua etukäteen kustannuksiin, jotka lemmikkien
kohdalla tutkimuksineen ja hoitoineen voivat nousta suuriinkin summiin.
Ja vihdoin asiaan: miksi avoparikaija. Ihastuimme
lajiin tuttavaperheen luona jonkin aikaa avon elämää sivusta silloin tällöin seuratessamme. Aloin etsiä lajista lisätietoa
mm. netissä. Alussa tuntui kummalliselta, miten näin upea papukaija onkin jäänyt yleisempien lajien kuten esim. kakadujen,arojen,
amatsonien ja harmaapapukaijojen varjoon. Arat jäivät itseltäni kuitenkin pois laskuista valtavan kokonsa vuoksi – en
tiedä olenko vain tietämätön vai ennakkoluuloinen, mutta moisen siipivälin omaavan linnun pitäminen kerrostalohuoneistossa
tuntuu haasteelta. Amatsonit taas seulottiin listalta niiden kuumuuden (hormonien aiheuttama ajoittainen käyttäytymisen muutos)
vuoksi. En tunne yhtään amatsonia, mutta mielestäni tästä seikasta on paljon tietoa ja minusta tuntuu, että meille tämän tyyppinen
lintu ei sopisi. Aratit ihania olentoja, mutta kuuluisia äänenkäytöstään – paitsi pionukset, joita taas ei Suomesta
ole ilmeisesti edes saatavilla. Myös kakadujen kohdalla pelotti ääni ja lisäksy kuuluisa kakadupöly. Rosellat ja kakarakit
ovat omasta mielestäni lähellä parakiitteja ja niistä on jo kokemusta. Araset ja kaijaset ovat isoja papukaijoja pienessä
koossa, mutta kun tänne nyt sattuu mahtumaan isommalle kaijalle häkki ja jonkin verran löytyy myös lentotilaa...Jäljelle jää
siis vielä harmaapapukaija (yksi älykkäimmistä papukaijoista), jossa ei itse asiassa ole mielestäni mitään vikaa J sekä lisäksi mm. kauluskaija., joka voisi sopia lajina meidän kotiimme hyvinkin. Jakoa ei meille
kuitenkaan sitten tullut eikä kauluskaijaa, sillä nuoren avoparikaijan ”avomainen” olemus vei jalat alta: ruumiinmuoto
ja liikkeet sekä ujohko, mutta samalla utelias ja vilkas käytös. Kun vielä selvisi, että avot eivät edes pahemmin pölytä,
kuten jakot, valinta oli selvä - huolimatta siitä tosiseikasta että avojen ravinnon suhteen on oltava tosi tarkkana A-vitamiinin
ja ehkä myös calsiumin suhteen, aivan kuten jakoillakin. Lisäksi kuulin että avot sopeutuvat mainiosti lapsiperheeseen eivätkä
myöskään ole luonteeltaan yhden ihmisen lintuja, ja näin vaaka kolahti avoparikaijan puolelle.
Tietenkään ei ole olemassa vakuutta siitä, että
valittu laji ja ennen kaikkea sitä edustava yksilö on juuri lajikuvausten mukainen käytökseltään ja ominaisuuksiltaan. Voi
olla että kakadujen, arojen, amatsoinen ja arattien omistajat eivät allekirjoittaisi käsitystäni näistä lajeista, mutta näiden
seikkojen perusteella minä olen valintani tehnyt. Käytännössähän sitten nähdään, miten kuvaukset ja toiveet tulevat pitämään
paikkansa ;) Kun päätös lajista oli sitten lopulta tehty, aloimme odottelemaan myyntiin tulevia avovauvoja
– vaan eipä kuulunut…Lopulta rohkaisin mieleni ja otin yhteyttä erääseen kasvattajaan. Hankinnan ehto oli, että
lintu tulee kotimaiselta kasvattajalta – ei ulkomailta tai lemmikkieläinliikkeestä, mutta tästä enemmän myöhemmin…
|