Niin että pikkuhiljaa tässä elämä kahden linnun kotona alkaa lutviutua. Kevät on koittanut ja odottelemme Paulien kanssa parvekkeelle pääsemistä. Viime kesänä ei päästy, kun Paulieta ei voinut mihinkään siirrellä millään konstilla. Nyt on sama este Herra H:n kanssa, joten sen ulkoilut parvekkeella taitavat jäädä tätä seuraavan kesään...

12.4.2008 Tervetuloa Herra H!!!

Paulie-poika sai sitten kaverin vihdoin viimein. Tämähän oli aikeena jo silloin, kun Paulien tulosta päätettiin: Hankitaan toinen avo sitten vuoden päästä...Herra H. on käsinkasvatettu, että siinä mielessä periaatteet ropisivat, mutta se on kuitenkin pienen pari vuotisen elämänsä viettänyt muiden avojen seurassa. Siksi uskoin, että se olisi sosiaalistunut parvielämään niin hyvin, että osaisi käyttäytyä ”linnuiksi” meilläkin. Lisäksi kun kuulin, että Herra H. on ”todella kiltti” ja pirteä nuori mies, joten päätin ostaa hänet. Olin kyllä miettinyt, että ottaisin toisen samanlaisen emojen kasvattaman poikasen, kuin Pauliekin oli. Sellainen olisi löytynytkin varmaan pienelläkin odotusajalla. Mietin puolin ja toisin tuleeko käsinkasvatetusta ”ongelma” ja uskallanko ottaa sellaista riskiä, joita käsinkasvatettuihin poikasiin (minun ymmärtääkseni ja sen perusteella mitä olen asiaa ehtinyt tutkia) saattaa liittyä. Toisaalta Herra H:n omistajakin mietti sopisiko Herra H. meille lemmiksi. Kun mietintöjen  tulos kummallakin taholla oli myönteinen, niin Herra H. sitten eräänä iltana noin kuukausi sitten matkusti J

Ensimmäinen suuri järkytys oli se, miten pienikokoinen Herra H. on. Tai sitten niin päin, miten ISO Paulie on...Tiesin että tämä Solomon Island –alalaji (SI) on muutaman sentin pienempi kuin Paulien alalaji eli Red-sided (RS). Mutta vierekkäin nähtynä Paulie vaikuttaa jättiläiseltä  ja Helmut lähinnä aratilta – myös liikkeittensä puolesta ;) Kirjoista olen ihmetellyt, miten nuo avoparikaijojen  alalajit kukaan voi erottaa toisistaan, mutta näin livenä ei ole epäilystä varmaan kellään, että eri alalajia ovat. Toki alalajin nimeäminen onkin sitten eri juttu. Tietysti seuraavana säikähdin sitä, että Paulie näytti melkein ruskeanvihreältä, smaragdinvihreän ja loistavanvärisen Herra H:n rinnalla. Epäilin heti, että nyt on meillä kyllä ollut ravintotasopaino hukassa ja Pauliella kaikki mahdolliset puutostaudit, mitä papukaijalla olla voi. Onneksi minua valistettiin, että nämä kaksi alalajia ovat erivärisiä ja että Paulie on ihan ”normaali” :D

Iso häkkihän meillä oli jo valmiina, ja häkin väliseinä odottamassa varmuuden vuoksi, mitä tuleman piti. Herra H. laitettiin orrelle istumaan, ja Paulie oli  melkoisen järkyttynyt! (Olisin itsekin, jos huoneeseen, jossa olisin asunut vuoden ajan yksin, tyrkättäisiin yhtäkkiä toinen täysin vieras ja vielä erimaalainen nainen...) No, Herra H:lla ei kauaa kestänyt äkätä, että täällä häkissähän näyttää olevan muitakin. Siitä vain tutustumaan. Ja näin lähti Herra H. pyrstö vipattaen Paulieta kohti. Tämä oli Paulielle kerta kaikkiaan liikaa. Niin sitä hypeltiin peräkanaa häkissä – Paulie edellä ja Herra H. perässä, silloin kun Herra H. tunki liian lähelle. Mitään aggressioon viittaavaa ei kumpikaan osoittanut, mutta Paulie ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt moista tunkeilevaa käytöstä. Lisäksi Paulie ilmiselvästi arasteli toista lintua, joten häkkiin laitettiin väliseinä paikoilleen ja kumpikin kävi yöpuulle rättiväsyneinä illan koettelumuksista. Paulie kyllä kysyvästi ynähteli jonkin aikaa ja rauhoittelin sitä siinä vähän. Annoin Paulielle pari pähkinää (iltanamit). Herra H:hon en kiinnittänyt mitään huomiota – vanhojen oppien mukaan. Mutta Herra H. ei ole tätä koulua käynyt, vaan hyppäsi häkissä viereeni, jolloin varovasti näytin sille pähkinää. Juu, mielellään, tuntui Herra H. sanovan. Niin sekin sitten sai pähkinän, jonka se hyvin varovaisesti otti sormistani – ja pähkinän saatuaan tikkasi minua toiseen sormeen! Sekä minä, että Paulie katsoimme Herra H:ta todella hämmästyneinä ja painuimme nukkumaan.

Aamulla järkeni alkoi juosta ja ymmärsin heti, kuinka sekaisin, peloissaan ja hämmentynyt Herra H:n on  edellisenä iltana täytynyt olla. En vain sitä tajunnut heti, kun sen käytöksessä ei mikään viitannut tällaiseen (tietystikään en tuntenut Herra H:ta lainkaan – ja Paulien käytökseen tottuneena en ehkä olisi muutenkaan huomannut). Herra H. kyllä ilmaisi olotilansa hyvinkin selkeästi muutaman päivän päästä. Samalla minulle selvisi, että Paulie on TODELLA hiljainen lintu. Herra H. nimittäin päästeli kurkku suorana sellaisia huutoja ja kirkaisuja ja tööttäyksiä, että säikähdimme joka kerran kuollaksemme, kun se aloitti. Häiritsevää huutamista kesti itse asiassa pari viikkoa ja siinä olivat tosiaan hermot koetuksella, kun emme ole tottuneet sellaiseen. Pauliehan huutaa säännönmukaisesti kun täällä imuroidaan – onneksi se on harvoin (ei tietenkään kodin siisteyden kannalta paras mahdollinen tilanne J). Mutta Paulien huutamista voisi näin Herra H:n äänivaroihin tutustuttuaan kuvailla lähinnä kraakkumiseksi, joka todella kalpenee Herra H:n volyymin ja keston rinnalla J

Epäilinkin kyllä heti, että Herra H. huutaa ikäväänsä edellisen paikan kavereiden perään, hämmennystään ja mahdollisesti jopa pelon takia. Kokeilin päivittäin huutamiseen kaikenlaisia keinoja yksi kerrallaan päivässä: huudon huomiotta jättäminen, luokse meneminen, ruokatilanteen tarkistus, häkistä ulospäästäminen, valojen lisääminen ja vähentäminen. Näillä ei ollut mitään vaikutusta huudon volyymiin ja kestoon. Huutamisella tarkoitan nyt nimenomaan korviasärkevää kirkumista. Muutoin Herra H:lla on huima äänirepertuaari, joista osa saattaa olla avojen luontaista äänehdintää ja osa muun lajisilta linnuilta tai ympäristöstä opittuja ääniä. Pauliehan ynähtelee, kraakkaisee tervehdykseksi ja kraakkuu kimeästi silloin kun "huutaa". Lisäksi Paulie murisee joskus, kun on tyytymätön johonkin. Sen lisäksi Paulie ”puhuu” tai hokee ”Paulie, paulie, paulie...”, Hyvä poika – paulie poika...” tai ”voi-voi-voi”. Osaahan se tietysti viheltää ja kirkua tyttölapsen äänellä, mutta siinä ne Paulien kielitaidot taitaa olla lueteltu. Herra H:lla on erilaisia takomisääniä, koputteluja, kurahteluja, huutoja jne. – loputtomiin. Lisäksi avojen ”Nii..iin” on Herra H:lla paljon matalampi kuin Pauliella.

Lopulta mietinnän ja Herra H:n huutelun tarkkailemisen tuloksena, aavistelin, että huuto yltyy aina kun se pelkää tai on hämillään tai epätietoinen siitä, mitä tapahtuman tulee. Tätä epäilin koska se vaikutti yleensä rauhattomalta – tai ei ainakaan ollut rentona – vähän ennen kuin huuto alkoi. Yleensä se tuli rauhattomaksi, kun joku tuli kotiin tai ovella kävi vieraita, tv oli tavallista lujemmalla tai lapset leikkivät kovaäänisesti. Kokeilin sulkea lintujen huoneen oven heti, kun huuto alkoi ja ennen kuin se yltyisi. A vot! Tämähän tepsi ja Herra H. hiljeni kuin seinään. Onneksi nykyään näen siitä, milloin se alkaa hermostua tai ”väsyä” ja kuulen sen ääntelystä, että kohtaa on nupit kaakossa. Tällöin ovi kiinni, ennen kuin huuto alkaa ja rauha säilyy. Vartin päästä yleensä oven voi aukaista ilman reaktioita ja Herra H. istuu sukimassa tai syömässä. Kaikeksi onneksi Paulie ei ole ottanut mallia tästä huutamisesta, vaan alkaa joskus hädissään hokea: ”Paulie, voi-voi, Paulie” :D Nyttemmin Herra H. huutelee sitä häiritsevää huutoa kerran pari päivässä – eli joka päivä vähenemään päin. Muutoin se kyllä on äänessä miltei jatkuvasti ;) Jotta olisin takuuvarmasti pihalla,  siitä mitä näiden päässä liikkuu, imuroinnin aikana Paulie huutaa tauotta, mutta Herra H. katsoo imuria pääkallellaan hiirenhiljaa...Ota näistä selvää :D

Kaiken kaikkiaan odottelen tässä malttamattomana aikoja, jolloin pojat voivat olla vapaana keskenään enemmän (ilman että Paulien pitää paeta paikalta) ja että ne voisivat asustella häkissä ilman väliseinää. Sitten tietysti Herra H:n pitää oppia lentelemään taitavammin. Nyt sillä on vain yksi suunta, eteenpäin ja yksi vaihde, täysillä. Kun se oppii ensin lentämään lintujen huoneessa, sekin pääsee muualle huoneistoon Paulien perässä tai meidän kanssamme. Jos kävisi niin, että näistä kavereista ei sielunkumppaneita tulisikaan, sitten voivat asua vierekkäisissä yksiöissään. Joka tapauksessa ne seuraavat toistensa tekemisiä jatkuvasti ja usein alkavat matkia kaverin puuhia. Joten seuraa ja viihdykettä niistä on ihan varmasti toisilleen se 24/7 niin kuin oli tarkoituskin. Paulie tosin ainakin vielä viihtyy meidän seurassamme eikä jää huoneeseensa hetkeksikään Herra H:n seuraan, jos ovi sattuu olemaan auki. Herra H:lla on varmaan ihmettelemistä siinä, mihin kaveri aina häviää pitkiksi ajoiksi pois näköpiiristä. Yleensä se kyllä käyttää tämän ajan tehokkaasti hyväkseen ronkkiakseen Paulien puolella olevia leluja tms.

Lopuksi vielä sen verran aktiviteeteista yleensä, että minun kanssani Paulie istuu yleensä rauhassa olkapäällä tai polvilla ja sukii itseään ja juttelee hiljakseen. Välillä se sukii minuakin ja yrittää tunkea nokkaansa joko suuhuni tai korvakäytävääni ;) (Juuri habanero-chiliä nauttineen papukaijan nokan kosketus kasvoihin tai huuliin on muuten tuskallinen kokemus – polttaa!!!) Tytön kanssa ne joko kiistelevät siitä, saako Paulie tulla tytön olkapäälle, kun hän on lattialla leikkimässä ja saako Paulie ottaa leikkitavarat nokkaansa ja pilkkoa ne :/ Toisaalta tyttö on opettanut Paulien lentämään käsivarrelle käskyllä ”Tule”. Välimatkaa voi nyt olla koko huoneiston mitta ja Paulie tulee siivet viuhkuen tytön kädelle jopa toisesta huoneesta. (Minua se käyttää törkeästi matkustustelineenä J) Nyt tyttö on näköjään opettamassa sille käskyä ”Mene”, jolloin Paulie melkein jo lentää kädeltä ständille. No, pääasia on että hauskaa riittää – puolin ja toisin.