15.6.2007 Ei uutta avoparirintamalla
;)
Viikon aikana ei ihmeempiä ole tapahtunut,
paitsi että nyt Paulie haluaa (ja tulee avoimesta ovesta) ulos häkistään aina kun joku perheestä menee huoneeseen. Ennen oli
päin vastoin (paitsi lasten kohdalla) eli useimmin kiireesti häkkiin turvaan...Maapähkinä ja suolaton luomunäkkileipä ovat
herkkulistan kärjessä. Niiden perässä tullaan pidempikin matka. Nykyään täällä kuljeskellaan taskut pähkinöitä ja näkkileipää
(ja muruja) pullollaan, siltä varalta että Paulie päättää lähestyä ;)
Ruokapuolella on tapahtunut virkistäytymistä,
nyt kun kaikkea tuoretta kivaa on tarjolla. Voikukkaa tuotiin ”maalta” ja se kelpasi hyvin ja sitä sieti repiä
ja silppoa häkin lattiallekin mielin määrin. Mansikat eivät ole näköjään hyviä, mutta kirsikat sen sijaan kyllä. Samoin herneet
ovat hauskoja: palot silputaan ja herneet kuoritaan, niin kuin siemenet ikään. Myös pehmeät maissinjyvät kuoritaan samalla tavalla 8) Hyvin maistuu myös aprikoosi ja persikka (ilman kiviä tietysti). Muuten mennään
samaan tyyliin kuin ennenkin. Kuppiin pienennettyä vihannesta/hedelmää, kolmea joka kerta ja eri väristä. Kuppi täytetään
aamuin illoin. Kerran päivässä hedelmätikkuun pureksittavaa ja porkkananpidikkeeseen samoin. Lisäksi vielä salaattipalloon
milloin mitäkin. Kongi-lelu on myös hauska väline: sinne voi pistää porkkanaa tms. joka muuten ei niin hyvin maistuisi ;)
Pian aletaan piilottelemaan ja roikottelemaan ruokapaloja myös häkin yläpuolelle oleviin keinuun ja kiipeilykeinuun –
silloin alkaa ruuan metsästys ihan kunnolla (foraging).
Suihkuttelua
on jatkettu miltei päivittäin. Ihmettelen vain kuinka märäksi Paulie kastuu heti. Joku taisi sanoa, että poikasilla höyhenpeite
on vielä sellainen, että kastuu nopeasti. Päällimmäisistä sulista vesi kuitenkin valuu kuin hanhen selästä eikä herra kastu,
ellei pörhistele kunnolla. Muutoin tuntuu että se ei saa suihkuttelusta ikinä tarpeekseen – pitäisi varmaan hankkia
tehokkaampi suihkupullo, että sormet eivät joutuisi niin koville =)
9.6.2007 Kesyyntymispiikki
Onpas aika rientänyt. Juhlat tulivat ja
menivät. Paulie herätti yleistä mielenkiintoa, mutta sai olla suhtkoht rauhassa huoneessaan. Loppuvaiheessa se kuitenkin alkoi
rääkkyä, kun hyvästelimme viimeisiä vieraita sen huoneen oven edessä. Väsyttävä päivä myös sille – se menikin nukkumaan
tosia aikaisin ja heräsi myöhään seuraavana aamuna.
Kesyyntymisessä on tapahtunut selkeä
loikkaus. Kuitenkin Paulien mielenkiinto kohdistuu edelleen vain lapsiin. Ilmiselvästi lapsiperheen lintu ja lapsiperheeseen
sopiva laji, kuten minuakin etukäteen valistettiin J Paulie tulee ulos häkistä takuuvarmasti,
jos huoneessa on lapsia. Eilen paljastui yhteinen harrastus: Paulie sukii, eli kaivelee ja vetää lapsen hiuksia nokallaan
ja sitten hyppää lapsen pään päälle. Lisäksi puoli pussia kuorellisia maapähkinöitä on naposteltu yhteisvoimin – loppujen
kimpusta yllätin Paulien illalla. Kahden viikon pähkinäannos on siten nautittu. Välillä tuntuu, että Paulien ja lasten huoneessa
on kaksi lasta leikkimässä keskenään: ”Äiti, Paulie otti mun Pokemon-pallon!” Tai Pauli repii mun Barbien hiuksia!”
Tai Paulie rikkoo mun hienot helmet!”
Paulien nokan puolessa välissä on selvä
kuiva raja, siinä missä keltainen poikasväri on korvautunut oranssilla aikuisvärillä. Nokka siis muuttuu oranssiksi tyvestä
kärkeen päin. Olin jo varma, että nyt on vitamiininpuutos iskenyt – avoilla kun linnun kunto näkyy heti mm. nokasta.
Kiiltävä nokka on terveyden merkki. Kasvattaja rauhoitteli että normaalia nokan värin uusiutumista - ei hätää. Samalla kysäisin
myös Paulien nokkimisyrityksistä häkkiä siivotessa ja ruokaa vaihtaessa. Kuulemma olisi hyvä tehdä huoltotoimet silloin, kun
Paulie ei ole häkissään. Tätä olin itsekin miettinyt, mutta Paulie on vielä minulle sen verran arka, että se lähtee räpistelemään
jos menen häkkiin kopisemaan ja rapisemaan...Nyt olen pyytänyt Paulieta siirtymään toiselle orrelle kauemmaksi ja se alkaa
oppimaan pikkuhiljaa tämän. Kauempana sen ei tarvitse uhoilla ;)
Nokkaan palatakseni: olisi kyllä ihme ollutkin,
jos Paulie ei saisi kaikkea tarvitsemaansa. Sen verran monipuolisesti ja paljon poika syö. Hedelmä/vihannesannokset ovat kolminkertaistuneet
ja kuppiin ei jää enää hukkaan paljon. Toisaalta se tietysti liikkuu enemmän, nyt kun se on uskaltautunut häkistä ulos, joten
sekin selittänee ruokahalun kasvua. Vieläkin vaan jaksaa ihmetyttää, että tuoretta menee enemmän kuin siemeniä, vaikka sillä
on vapaus valita =)
Kaikenkaikkiaan kaikki on mennyt odotusten
mukaisesti tai paremminkin yli odotusten. Mielenkiinnolla odottelen, että Paulie alkaisi suhtautua minuunkin hieman suvaitsevammin
;)
|