25.2.2007 - Käsivarren paksuisia orsia!

Kaijan kotiin laskeutumiseen on aikaa kuukauden verran. Nimikin pojalla jo on: Paulie, joka lausutaan kotoisasti ”Poli”. Valinta on lasten käsialaa – ei voi muuta sanoa kuin, että onneksi ei sentään Polly. Luulisin että asiaan on vaikuttanut kuuluisa elokuva, jonka päähenkilö on vihreä puhuva aratti(?)persoonallisuus. Itse olisin toivonut ehkä jotain hieman omaperäisempää ja suomalaisempaa, mutta sanotaanhan sitä, ettei nimi miestä pahenna. Ei kai sitten tässäkään tapauksessa ;)

Häkkikin on tulossa parin viikon sisällä, joten sisustusratkaisuja on alettu miettimään todenteolla. Kasvattajan arvio orren paksuudesta oli ”käsivarrenpaksuinen”. Riippuu tietenkin käsivarrestakin, mutta minusta tuntuu valtavalta puupötikältä tuo! Aloin jo miettimään, minkälaista jättiläistä sitä ollaankaan hankkimassa J Tietenkin orsien paksuuden pitää vaihdella: eli ohuempaakin tarvitaan. Kiinnitykseen olen ajatellut orteen ruuvattavia ja häkinpinnoihin sopivia pieniä koukkuja. Näin orret on helpompi tarvittaessa irrottaa ja vaihtaa. Materiaalin aion hankkia kesämökkimaisemista. Orret tietenkin laitetaan paikoilleen kuorimattomina, jotta kaijalle riittää ajanvietettä ja nokalle työtä häkissä. Eli saha kainaloon ja pötikköön lähiaikoina.

Orsien sijoittelu kannattanee suunnitella hyvin. Tärkeää on ainakin, ettei alemmille orsille pääse kovin suuria kakkaläjiä syntymään. Toisaalta orsia pitkin pitäisi pystyä liikkumaan ympäri häkkiä, ja niiden ulottuville pitäisi myös ruoka –ja juoma-astioiden sijoittua. Kiipeilyä varten tarvitaan myös vino/vinoja orsia. Lisäksi orret eivät saa ulottua liian alas häkin lattialle, saati sitten levätä lattiaa vasten, sillä silloin häkin ja pohjan puhdistaminen on mahdoton tai ainakin työläs tehtävä. Joka tapauksessa puuta ei voi häkkiin kasata niin paljon, että linnulle ei jää tilaa liikkua tai levitellä siipiään orsien keskellä. Ja pitäähän sinne vielä muutama lelukin mahtua.

Häkin ulkopuolelle, sen taakse, olen suunnitellut suunnilleen huoneenkorkuista oksaista puuta ”puuhapaikaksi”. Oksia tässä puussa saisi olla alkaen noin puolesta metristä häkin päältä kattoon asti. Tämä puu istutetaan sukulaiselta lahjoituksena saatuun tosi painavaan, mutta muotoilultaan siroon, valurautaiseen joulukuusen jalkaan. Ideana on se, että puussa puuhaavan kakat ja roskat päätyisivät pääsääntöisesti häkin päälle. Lelujakin jo on: sisalköydestä ja paksusta ketjusta koottu ”kahden renkaan keinu” ja eläinkaupasta ostettu ”puupalikkakeinu”. Nämä lelut sijoitetaan häkin päälle ylös koukkuun riippumaan. Kiipeilypuun ja tämän sisalkeinun voinee jollain köydellä tms. viritellä yhtenäiseksi puuha-alueeksi. Onpa meillä yksi lahjaksi saatu ”oikea” lelukin: akryylinen erimuotoisista ja –värisistä levyistä koottu nakertelukimppu. :D

Olen vakaasti päättänyt, että mitään tarvikehankintoja en lähde aluksi tekemään, sillä ruokakipot ja juomapullo on jo hankittu. Poikkeuksen tähän tekee vain kuminen ”kongilelu”. Toki mitä hienompia leluja ja ständejä ja muuta mielenkiintoista tavaraa olisi tarjolla yllin kyllin, mutta niin kauan kuin pystyn, niin olen näitä hankkimatta ;) Yhden T-ständin aion viritellä vanhaan 5-sakaraiseen pyörillä kulkevaan toimistotuolin jalkaan. Tarkoituksena on saada ständi valmiiksi jo ennen Paulien tuloa, vaikka se villinä lintuna ei sitä ihan heti ehkä  tarvitsekaan. Mutta jos ständi tököttää jossain häkin läheisyydessä, Paulie voisi alkaa tutustua siihenkin heti, mikäli sitä sattuu kiinnostamaan… mutta tästä ständiprojektista lisää myöhemmin.

16.2.2007 - Häkkiviidakossa

Poikasen valinnan jälkeen alkoi kodin etsiminen sille. Häkki siis tarvitaan, mutta minkälainen. Pääkriteerinä on koko, koska avoilla ei käsittääkseni ole taipumusta pureskella itseään ulos häkistä, joskin pinnakoko ja –väli tietysti jo häkin koon vuoksi suurenee. Pinnavälillä on toki väliä J Isolle vähän isompaa kuin pienemmälle siivekkäälle.

Onneksi nykyään on vaihtoehtoja näiden isompien kaijojen häkkien suhteen. Tähän asti melkein ainoa vaihtoehto on ollut Montanat, jotka käytettynäkin maksavat sen viisisataa ainakin tässä koko luokassa. Suomestakin on nyt onneksi saatavana myös Papukaijavilloja, jotka näyttävät ja tuntuvat samalta kuin Montanat, ja kuulemma ovat käytössä melko käteviä ja kestäviä, joten minäkin päädyin niihin. Hinta on suunnilleen puolet Montana-häkkeihin verrattuna.  Säästöä tulee siis useita satoja euroja!

Laajat valikoimat ovat varmasti hyvä asia, mutta itselleni tuli häkin valinnasta stressi. Kaareva katto vai tasainen, aukeava katto vai kiinteä – tästä vielä selvittiin. Ovi riittää ja tasaisella katolla kaija voi oleskella ja leikkiä. Mutta ne mitat…Ulkolaisessa kirjallisuudessa suositellaan pituusxleveys –mitoiksi 60x60. Mielestäni pieni näin suurelle linnulle. Suomessa taas suositellaan 120 cm alkavaa pituutta. Selasin eri häkkejä edestakaisin, ja jos häkissä oli sopivat mitat siinä ei ollut haluamaani tasaista kattoa ja toisin päin. Tai sitten hinta kohosi huimasti. Avuksi tarvittiin jo kahden viimeisen vaihtoehdon kohdalla ystävätärtä, joka vastasi että kumpikin on hyvä ;) Päädyin kompromissiin: noin 90 cm pitkään, vajaat 70 cm syvään ja 175 cm korkeaan häkkiin, jolle tarvitaan hieman näitä mittoja enemmän tilaa ”roiskesuojien” vuoksi. Ja joka oli kahdesta viimeisestä se halvempi vaihtoehto - mitoissa eroa muutama senttimetri.

Sitten yöhäkin kimppuun. Sen ei tarvitsisi olla kovin suuri, mutta mittaa (ja syvyyttä) sen verran, että mahtuu siivet levittämään. Tällaiseksi kävisi kyllä ”pikkulintujenkin” häkki tai jonkintyyppinen kuljetushäkki. Ongelmaksi muodostui kuitenkin tällaisten sopivankokoisten ja –hintaisten häkkien luukkujen koko. Avoparikaijaa ei niistä saa sisälle kuin supussa nokka edellä, mikä taas on hieman vaikeaa, varsinkin ”villin” linnun kohdalla. (Saati sitten linnun saaminen ulos pienestä aukosta.) Tarkoituksenahan oli, että päähäkki sijoitetaan olohuoneeseen ja yöhäkki johonkin makuuhuoneeseen. Pääsin sitten kuitenkin pälkähästä kokonaan, kun tajusin, että ei sitä ”poikasta” aluksi edes voi kuljetella edestakaisin. Ajankohtaiseksi yöhäkki-päivähäkki tulee vasta, kun lintu on käsikesy ja kuljeteltavissa. Jäi siis kaksi vaihtoehtoa häkin sijoituspaikalle: myöhään illallakin elämää täynnä oleva olohuone tai jokin makuuhuone. Kasvattaja suositteli rauhallisempaa vaihtoehtoa, jotta nuorelle linnulle elintärkeä vuorokautinen unentarve tulee tyydytettyä. Häkin paikaksi siis valittiin (suuri) lastenhuone, jossa on elämää päivittäin ja rauhallista aikaisin illalla ja yöllä…

Häkki nyt siis lopulta tilattu ja nyt odotellaan että se saadaan kotiin, jotta voidaan alkaa häkinsisustuspuuhat – orret ja ajanvietteeseen liittyvät roippeet…

9.2.2007-Käsinhaudottu, käsinruokittu, käsinkasvatettu, käsikesy, kesy, kesyhkö, villi…

Kuten otsikosta näkyy, valinnanvaraa löytyy. Onneksi sentään Suomessa ei kai koneellahaudottuja. Suuressa maailmassahan ”papukaijatehtaat” käyttävät emoja tuotantoeläiminä, joiden munat haudotaan koneellisesti. Näin saadaan poikasia myyntiin enemmän kuin se yksi tai kaksi pari kertaa vuodessa. Amerikkalaisilla markkinoilla näyttää (ainakin netissä) olevan tarjolla vain käsinruokittuja poikasia – yleensä ensimmäisenä päivänä pesästä otettuja. Lisäksi siellä poikasen ostajaa neuvotaan selvittämään, millä tyylillä käsinruokinta on tapahtunut. Poikastehtaissa kun ruokkimiseen käytetään näköjään letkua, jolla ruoka tuupataan suoraan kupuun. Pehmeämpi vaihtoehto on sitten ruiskulla tai suuhun lykättävä ruokaseos. Nykyään ollaan kiinnostuneempia myös muista vaihtoehdoista, mikä tarkoittaa, että vanhemmat ruokkivat poikasen pienenä parista viikosta muutamaan viikkoon, jonka jälkeen poikaset otetaan emoilta pois käsinruokintaan. Olen jostain lukenut myös, että joskus isommille poikasille voidaan muutama ruokintakerta päivässä tehdä käsin ja muutoin emot hoitavat poikasia…Suomesta onneksi saa myös täysin emojen ruokkimia poikasia, joita tässä kutsun villeiksi.

Miten tähän on tultu? Koska en itse ole kasvattanut yhtään isompaa papukaijaa ja koska minulla ei ole minkään valtakunnan kokemusta käsinruokinnasta ja varsinkin koska minulla ei ole myöskään kokemusta käsinruokitun ja villin isomman kaijan hoidosta, minulla tietysti on erittäin vankat ja vahvat mielipiteet asiasta ;) Kukaan ei varmaan epäile sitä, etteikö poikastehtailu ole hautomakoneineen ja häkin pinnojen läpi tapahtuvine letkuruokintoineen ehdottomasti moraalitonta. Poikanen tietysti – kuten muutkin eläimet ja ihmislapsi – tarvitsevat muutakin kuin pelkkää ravintoa ja lämpöä kehittyäkseen normaaleiksi yksilöiksi. Pienemmissä kasvattamoissa tällaiseen tehoruokintaan ei varmasti tarvitse mennä, mutta saako kukin poikanen siltikään tarvitsemaansa – tai edes lainkaan – yhdessäoloa ja hoivaa käsinruokkijalta? Pystyykö tai edes haluaako ihminen viettää poikasen kanssa aikaansa 24/7, niin kuin lintuemot tekevät? Uskallan epäillä. Jos käsinruokinnan tarkoituksena on tuottaa kesyjä, ihmiseen kiintyneitä poikasia, eikö silloin juuri pitäisi käyttää aikaa linnun kanssa ”olemiseen”? Eihän silloin riitä, että poikasen kanssa ollaan vain ruokintahetket. Jos lintuja kasvatetaan esimerkiksi kotioloissa pari tai muutama poikanen vuodessa, tilanne voi olla parempi sen suhteen että käsinruokkija pystyy satsaamaan poikasiin aikaansa.

Käsinruokintaan yleisin syy on se, että käsinruokittuja poikasia pidetään parempina lemmikkeinä kuin ns. ”villejä” eli vanhempien kasvattamia. (Suomessa ainakaan villejä luonnosta pyydettyjä nuoria lintuja ei varmaan enää edes ole saatavilla). Kesympiä ne ovat varmasti eivätkä ne tunne luontaista pelkoa tai edes varovaisuutta ihmistä kohtaan. Kuitenkin käsinruokittujen poikasten vieroitusprosessi on usein vaikeampi. Lintuvanhemmat kuitenkin opettavat poikasen esimerkiksi syömään itse, jolloin poikasen totuttaminen eri ruokiin on ihmisen kannalta helpompaa. Sen kun antaa vanhemmille sopivia ruokia J Nykyään on myös enemmän tietoa ja pohdintaa siitä, miten käsinruokinta vaikuttaa poikasen psyykeen. Jotkut ovat sitä mieltä, että emojen kasvattamalla poikasella on itseluottamus ja itsetunto kohdallaan. Sillä on varmuus siitä onko se lintu vai ihminen, ja sitä kautta se ei ole myöskään niin riippuvainen hoitajastaan kuin käsinruokittu poikanen saattaa olla. Tällöin myös pesimiskäytökseen – ja samalla ”ihmis”puolisoon liittyvä ongelmakäyttäytyminen on harvinaisempaa. Linnut myös oppivat nuorina vanhemmiltaan ja toisilta parven yksilöiltä lintujen tavat ja selviytymiskeinot. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että käsinruokittu poikanen ei koskaan voi olla psyykeltään terve lintu. Tiedä sitten…

Joissain kasvattamoissa käsinruokintaan siirrettyjä poikasia pidetään jopa erillisissä ”pesä”lokeroissa, niin etteivät ne saa kosketusta edes pesän muihin poikasiin. Tällä tavalla kuulemma lintu kiintyy vain ja ainoastaan ihmiseen. Niin varmasti. Mutta mistä tällainen poikanen saa varhaisvaiheen sosiaaliset kontaktit, joiden avulla se oppii elämään muiden olentojen (vaikka sitten ihmisten) kanssa ihmisiksi tai paremminkin ”papukaijoiksi” ;) Ihmisten kohdalla tälläisia lapsia kutsuttaisiin ”tynnyrissä kasvaneiksi”. Jotkut ovat sitä mieltä että myös huutamisongelmat ja nyppiminen saattavat olla yleisempiä ihmisten ruokkimien papukaijojen kohdalla. Olen lukenut, että esimerkiksi isommilla kakaduilla käsinruokintaa on harrastettu niin pitkään ja antaumuksella, niiden pesimisvaistot eivät toimi enää lainkaan, jolloin käsinruokintaa on pakko jatkaa sukupolvesta toiseen, jos poikasia mielii kasvattaa. Ja oravanpyörä on valmis. Tosiasia on sekin, että usein papukaijoilla ensimmäinen ja joskus toinenkin (harvoin jopa kolmas) pesintä epäonnistuu syystä tai toisesta. Vika voi olla poikasissa, mutta myös emot oppivat harjoituksen kautta hautomaan ja hoitamaan poikasia oikein. Siksi niille pitäisi suoda tämä mahdollisuus oppia kantapään kautta ilman, että ihminen puuttuu tilanteeseen – vaikka kuolemaa tekevän tai nääntyvän pikkupoikasen katselu voikin olla sydäntäsärkevä kokemus. Ilkeästi voisi sanoa, että varsinkin siinä tapauksessa, jos kyseessä on harvinaisempi tai rahallisesti arvokkaampi laji. Joskus myös kokeneella ja aiemmin onnistuneita pesintöjä läpikäyneellä parillakin voi poikasia menehtyä syystä tai toisesta. Sanotaan, että tällöin poikasessa on jotain vikaa, ja luonto vain hoitaa tehtävänsä. Emot saattavat myös innostua nyppimään poikaselle puhkeavia höyheniä tai höyhentuppia, niin raivokkaasti että poikaset on poistettava pesästä. Jostain muistan lukeneeni, että tässäkin tapauksessa kannattaa käyttää harkintaa eli yrittää miettiä voiko emojen perimässä olla jotain, esimerkiksi itsen tai jälkeläisten nyppimisenä ilmenevää, joka saattaisi olla syy olla pesittämästä ko. yksilöä lainkaan…

Itselläni on kokemusta parakiiteista – sekä käsinruokituista että emojen hoitamista. Näiden kohdalla mielestäni ei ole käsinruokinnasta pidemmällä aikavälillä miltei mitään merkitystä. Paljon tärkeämpää on se, miten paljon kasvattaja on viettänyt aikaa poikasen kanssa sen tultua ulos pesästä ja ehkä jo pesävaiheessa. Olen nimittäin nähnyt käsinruokittuja parikiitteja, jotka ovat villiintyneet ruokinnan jälkeen esim. parvessa uutta kotia odotellessaan. Samoin kuin olen nähnyt vanhempien ruokkimia täysin käsikesyjä nuoria lintuja, joita vain on käsitelty paljon. Jos haluaa valmiiksi kesyn parakiitin, kannattaa mielestäni ostaa vanhempien ruokkima lintu kasvattajalta, jolla on aikaa vehdata linnun kanssa mahdollisimman paljon. Tästäkään ei tietenkään ole hyötyä, jollei omistaja ole valmis lopullisessa kodissa käyttämään aikaa linnun kanssa tutustumiseen.

Tutustuttuani aiheeseen monesta eri lähteestä alan pikku hiljaa olla sitä mieltä, että käsikesyys, jota nykyään niin kovasti korostetaan ja halutaan, on mahdollista saavuttaa myös isommalla papukaijalla omatoimisesti ilman käsinruokintaa eli ostamalla villi poikanen ja "kesyttämällä" se itse. Tai jopa antamalla sen itse kesyyntyä! Toisaalta itse termi ”käsikesy” on suhteellinen: eri ihmisille se tuntuu tarkoittavan eri asioita. Jonkun mielestä kesy lintu uskaltaa syödä kädeltä; toisen mielestä kesy on vasta sellainen yksilö, joka tulee iltaisin omistajan viereen sänkyyn nukkumaan. Tuntuu vain että nykyihmisten ”heti-kaikki-mulle-nyt” –mentaliteetti vaikuttaa papukaijankin hankinnassa, ja toisaalta kokemattoman harrastajan on paljon helpompi löytää tietoa käsinruokinnasta ja sen eduista kuin villin poikasen ostamisesta. Meille nyt sitten loppujen lopuksi tulee villi avo. Saa nähdä sitten miten suu pannaan, kun kokemusta karttuu: tapahtuuko mielipiteissä takinkääntötemppu vai ei ;)