27.5.2007 Paulie kesyyntyy silmissä…
Paulie on nyt 5 kk vanha ja se
on ollut meillä kaksi kuukautta. Huimaa edistystä on tapahtunut ”kesyyntymisen” suhteen – vai pitäisikö
puhua molemminpuolisen luottamuksen alusta. Paulie on nyt viikon verran tullut häkistä ulos monta kertaa päivässä. Jos joku
istuu ja opiskelee häkin viereisellä sängyllä tai leikkii lattialla, sille tulee kiire ulos kurkkimaan, mistä on kyse. Se
on sittemmin pongattu 20 cm:n päässä kirjaa sängyllä lukevasta ja 10 cm:n päässä vieressä lattialla leikkivästä lapsesta.
Viikon kohokohta oli kun Paulie söi lapsen kanssa leipää lattialla J
Minuun Paulie suhtautuu edelleen
epäilevästi tai jokseenkin viileästi. Se ei enää väistä kättä, vaan tulee paremmikin ”päin”, mikäli sattuu olemaan
lähellä. Yleensä se uhkaa nokallaan useita kertoja samalla. En tiedä onko kyseessä pelkoon sekoittunut häkin puolustusreaktio
vai mikä. Olenkin yrittänyt hoitaa huoltotehtävien aloituksen niin, että Paulie
on eripuolella häkkiä – en nimittäin halua missään nimessä, että tempusta muodostuu sille hauska leikki…Toisaalta
en ole myöskään vetänyt kättä pois, jos se pääsee uhkailemaan. Itse asiassa se on pari kertaa osunut käteen, mutta ei ole
kuitenkaan purrut tai yrittänyt oikeasti purra, vaan hipaissut suljetulla nokalla kädenselkää. Sitten se katsoo pää kallellaan…Saa
nähdä mitä tästä kehittyy, toivottavasti jotain positiivista. Näissä tilanteissa en osaa yhtään pelätä sitä (puremaa), sillä
jotenkin sitä vaan ”tuntee” lintunsa näinkin lyhyen yhdessä elon jälkeen. Jos se säikähtää jotain tosissaan, se
on aivan eri oloinen kuin näissä tilanteissa.
Muuten Paulie liikkuu kuin kotonaan
häkissään ja T-ständillä sekä häkin katolla. Häkin päällä olevilla orsilla se ei vielä istuksi eikä myöskään kiipeile köydessä
eikä keinussa. Viime päivinä se on kyllä tutkaillut pää kenossa, mitä kiinnostavaa siellä yläilmoissa roikkuu ;)
Ruokapuolesta voisi kertoa sen
verran, että pitkään inhokkilistalla ollut raaka porkkana maistuu nykyään mainiosti. Ilouutinen, sillä se on bataatin ja paprikan/chilin
lisäksi tärkeä A-vitamiinin lähde. (Saa nähdä miten syksyllä kypsyvät ruusunmarjat maistuvat.) Toinen aiemmin huonosti maistunut
hedelmä on appelsiini, joka sekin nykyään ahmitaan kupista ensimmäisenä. Tällä viikolla on kupista syöty loppuun myös omena,
joka aiemmin lensi kupista lattialle ennen kuin ateria alkoi. Joten ruokapuolella on luvassa helpotusta, kun nämä perheenkin
käyttämät perustuoreet alkoivat kelvata. Mitään ruokaa ei ole vielä kypsennetty ja ”valmisruuista” Paulie on tosiaan
saanut maistaa tuon pienen palan vaaleaa leipää. Tänään se sai pari murusta Oltermanni-juustoa – muutoin erikoisnameina
ovat kuorittu saksanpähkinä, maapähkinä kuoressa ja popcornit (suolattomat ja öljyttömät). Kaikki mikä on hedelmääntikkuun
pistettynä tai salaattipalloon laitettu, joko syödään heti jalkaa apuna käyttäen tai sitten silputaan häkin lattialle alta
aika yksikön. Porkkananpidikkeeseen on laitettu vaihtelevasti tuota porkkanaa ja omenaa sekä parsaa tai kaalin”jalkaa”
tikkuina tms. Itse asiassa tällä tavalla nuo porkkana, omena ja appelsiini alkoivat maistua pikkuhiljaa, vaikka kupissa pilkottuna
ei kelvannut lainkaan…
Se on kyllä uskomatonta, miten
nopeasti Paulie on oppinut ymmärtämään puhetta. Kun se kuulee puhuttuvan ”namista”, se menee heti kupille, johon
nami aina laitetaan. Joskus se menee kupille ja katselee tyhjää pohjaa ja vuorotellen meitä. Ilmiselvästi pojan tekee mieli herkkuja
J
”Suihku, ihanaa” tarkoittaa tietysti suihkupullolla suihkuttelua. Tämän kuullessaan Paulie alkaa pörhistellä sulkiaan
ja tähyillä taivaalle (häkin kattoa), josko sieltä sumuinen sade alkaisi. Suihkuttelua on nykyään harrastettu miltei
päivittäin. Joskus se on tosi riemukasta roiskuttelua – samalla opetellaan tekemään käskystä ”kotka”. Joskus
Paulie nököttää surkeana vesisumussa eikä näytä yhtään innokkaalta. Silloin odotellaan, ja jos ei näytä kiinnostavan, suihkuttelu
lopetetaan sillä kertaa. Illalla ”hyvää yötä” toivottava saa vastaukseksi nokan narskuttelua, ja Paulie siirtyy
yöorrelle venyttelemään ja sukimaan – tietenkin vasta jos iltanami on jo syöty ;)
Hyviä valokuvaustilanteita olisi
ollut jo useita ja valoakin alkaa olla aurinkoisina päivinä riittämiin, mutta uusi kamera ei ole vielä tullut L Joten kuvat saavat odottaa
kesäkuun juttuja.
19.5.2007 Lentotörmäilyä
ja pohdiskelua puolin ja toisin - varsinkin valtakäyttäytymisestä
Olen aina vastustanut periaatteesta
henkeen ja vereen siipisulkien typistämistä. Viimeaikoina on tullut mieleen, että tämä varmaan onkin joihinkin asioihin se
ratkaisu, jolla aita ylitetään matalimmasta kohdasta. Joissain kirjoissa jopa lukee, että kesyttäminen on helpompaa, kun lintu
ei pääse lentämään karkuun! Mutta yleisimmin kai perustelu on se, että lintu ei loukkaisi itseään pienissä tiloissa lennellessään.
Tuskaista katsottavaahan se on kun iso ja raskas kaija pyrähtelee kuin päätön kana seinästä toiseen L. Mutta uskoa en ole vielä menettänyt siitä,
etteikö se oppisi pikkuhiljaa hahmottamaan tilaa paremmin. Harjoitus tekee mestarin – toivottavasti pian. Ikkunat on
sälekaihtimilla peitetty, mutta seinille ei voi oikein tehdä mitään...Laskeutumispaikkojakin on järjestetty eri puolille huonetta.
Kerran Paulie onnistui kaiken lisäksi livahtamaan keittiöön, josta se kuitenkin onneksi pääsi ehjin nahoin takaisin ”omaan
huoneeseensa”. Kuin ihmeenkaupalla se on selviytynyt näistä lentoharjoituksista ilman katkenneita siipisulkia tai luita.
Itse pelkään että tuolla menolla ei niskan katkeaminenkaan ole mikään hatusta heitetty riski, mutta minkäs teet. Meillä ei
ole lennätyshallia harjoittelukäyttöön tarjota. Toisaalta ”omassa” huoneessa (vähän yli 20m2) se ei ilmeisesti
ehdi saamaan kunnon vauhtia päälle, mikä vaimentaa iskuja. Ilmeisesti Paulie itse ei henkisestikään näistä koettelemuksista
pahemmin kärsi, mutta muilla kyllä on sydän syrjällään, joka kerran kun se päättää verrytellä siipiään…
Paulie ilmeisesti tätä nykyä
pohdiskelee perheenjäsenten eli ”parven” merkitystä ja olemusta J Lapset kuuluvat kategoriaan ”kiinnostavat leikkitoverit”
ilmiselvästi. Lasten perässä Paulie tulee häkistäkin ulos. Isommat ihmiset ovat selvästi hämmentäviä. Kiinnostaisi tutustua
paremmin, mutta vähän pelottaa. Elonjäämispalveluiden pääasiallisena tuottajana minut on ilmeisesti luokiteltu ”välttämättömäksi
pahaksi” :) Silloin tällöin Paulie saa sosiaalisuuskohtauksia, jolloin se tulee uteliaana seuraamaan myös isompien ihmisten
touhuja ja juttelee kovasti ja vastailee kysymyksiin ynähdyksillä ja erilaisilla kurinoilla. Sille ei kuitenkaan ole ongelma
touhuta yksikseen – paremminkin yksinolo on sille myös tarve. Pari päivää olemme olleet poissa melkein koko päivän eikä
Paulie ollut moksiskaan. Toki se palattuamme kuikuili uteliaana, onko tulossa ateriatäydennystä ja minkälaista J
Pian on meillä edessä sukujuhlat.
Aion kiinnittää Paulien häkkiin lapun, jossa kielletään menemästä lähemmäs ja varsinkaan tunkemasta sormia pinnojen välistä.
Perusteluina lappuun tulee se, että Paulie on vielä vauva ja saattaa pelästyessään purra. Minulla on kokemusta siitä, että
jos ihmisille (varsinkin linnuista tietämättömille) on sanomassa, että linnun häkkiin ei saa koskea, siinä vaiheessa kun lause
on puolessa välissä, jonkun sormi on jo häkin sisäpuolella ja nenä myös…Rehellisesti sanottuna en ole niinkään huolissani
aikuisten ihmisten sormista ja nenistä, vaan Paulien psyykestä =)
Paulien siskokin on löytynyt
ja astunut ”kaapista ulos”. Toivottavasti sieltä suunnaltakin kuuluu uutisia mahdollisimman paljon. Olisi vähän
vertailukohdetta. Samanikäisten ja samassa pesässäkasvaneitten kokemuksista on varmaan eniten hyötyä J
Tässä vähän pohdintaa dominanssista.
Lähde on Manual of Parrot Behavior (Luescher). Kiitoksia hurjasti kirjan omistajalle, joka sen minulle lainasi!!!
Tässä on mukana myös omaa pohdintaani ja sitä kautta muodostamiani mielipiteitä, joten oikeuteen ei minua tästä kannata vetää
;) Kannattaa tutustua lähteisiin ja vetää omat johtopäätökset.
Yksi asia joka minulta tuppaa
unohtumaan ja ehkä useilta muiltakin papukaijojen omistajilta (ja muidenkin lemmikkien kohdalla ehkä), on se että suurin osa
näiden vekkuleiden ukeista ja mummeista lenteli vielä onnellisena ja vapaana, mutta täysin luonnon armoilla. Vankeudessa kasvaneita
papukaijojahan on tuonti/vientisäännösten myötä tarvittu vasta viime aikoina (poikkeuksena ehkä undulaatit ja neitokadut yms.).
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että papukaijojen vaistot ja käyttäytyminen on muokkautunut - ties kuinka kaukaa historian
takaa – sellaiseksi, että ne selviäisivät elämästään hengissä. Jotkut eläinlajit ovat ns. ”kotieläimiä”
eli niiden voidaan katsoa muokkautuneen elämään muualla kuin villinä luonnosta, mikä voisi näkyä esimerkiksi kesyytenä ja
villieläimen vaistojen heikentymisenä. Esimerkkinä vaikkapa koira, jolla silläkin silti on jäänteitä villikoirille elinehtoina
olleista käyttäytymistavoista.
Yksi tällainen villielämään sopeutumista
koskeva esimerkki on parvi(lauma)käyttäytyminen. Ihmisenä sitä ajattelee suurin piirtein sitä rataa, että linnut elävät luonnossa
parvissa, koska niistä on kivempi olla yhdessä kuin yksin ;) Tästä nyt kuitenkaan ei ole luonnossa kyse. Itse asiassa mikä
tahansa fyysinen piirre tai ominaisuus tai käyttäytymistapa on kehittynyt luonnossa eloonjäämistä silmällä pitäen! Toisaalta
pitäisi muistaa myös se, että jopa ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat (ainakin tiedostamattomalla tasolla) samat perustarpeet
kuin eläimilläkin. Tietyn käyttäytymisvaihtoehdon valinnalla on aina joku syy ja seuraus, joka vaikuttaa tulevaisuuden käyttäytymistavan
valintoihin (=oppiminen). Papukaijoilla nämä syy-seuraussuhteet on suhteellisen helppo (ihmiseen verrattuna) viedä ja verrata
luonnon asettamiin vaatimuksiin ja reunaehtoihin ja sitä kautta ymmärtää, mistä on kyse ja miten tulisi toimia. Helpolla tarkoitan
sitä, että opiskelemalla ja etsimällä tietoa pärjää jo pitkälle eläinten kohdalla, ne ovat kuitenkin suht helppoja kohteita
villeytensä ja vaistojensa vuoksi. Ihmiset ovat oppineet nämä vaistonsa ja perustarpeensa piilottamaan – jopa itseltään.
Papukaijojen sosiaalisuuteen liittyy
parvikäyttäytyminen. Parvessa elämisellä täytyy olla niille jotain etua – muuten ne eläisivät yksikseen. Papukaijoja
ja muita eläimiä tutkimalla on saatu selville, että parven muodostus auttaa suojautumaan pedoilta ja välttämään niitä, helpottaa
puolison löytymistä, auttaa reviirin puolustamisessa sekä tehostaa ruuan hankkimista, koska yksilö voi hyödyntää papukaijayhteisön
kollektiivista tietoutta syötäväksi kelpaavasta ravinnosta sekä paikoista, joista ravintoa löytyy helposti. Kääntäen tämä
tarkoittaa sitä, että yksinäisyydessä elävä papukaija menettää kaikki nämä edut ja perusturvallisuutensa – eli se sitten
vankeudessa tai ei. Eri asia on sitten se, voivatko muun lajin linnut tai eläimet tai jopa ihmisen seura korvata jotain tästä
puutteesta.
Ihmishistoria ja yhteiskunta perustuu
monilta osin alisteisiin valtasuhteisiin: maailmanjohtohahmoihin, valtioiden johtamiskäytäntöihin, esimies-alaisasemiin työpaikoilla
jne. Näihin päiviin asti myös lapsia on kasvatettu autoritäärisellä dominanssiin perustuvilla keinoilla. Lemmikkieläimiä ja
papukaijojen niiden mukana, hoidetaan ja opetetaan tällä periaatteella vielä nykyäänkin. Koiralla laumaeläimenä ilmeisesti
tutkimustenkin mukaan on sisäinen tarve olla johdettuna tai johtajana, mutta tämäkin tarve ja käyttäytymismuoto, on nähtävästi
sitten useista syistä koirille edullisempi kuin yksinäisyys tai ”tasa-arvoinen” lauma. Papukaijoilla ei luonnossa
eikä vankeudessa ole tutkimuksilla voitu todeta tälläista sisäistä tarvetta olla johdettu tai alistettu. Toki tutkimuksissa
on todettu mm. neitokakaduilla ja amatsoneilla ns. alfa-urosten asema, mutta osa tieteilijöistä epäilee näidenkin tutkimusten
olosuhteiden (mm. vankeus) aiheuttamia vääristymiä tuloksissa. Näissäkin tapauksissa johtajuus tai dominoiva asema tuottaa
yksilölle paremmat asemat ravinnonsaantiin, parinvalintaan tai esim. nukkumaorren tai pesäpaikan saamiseen. Kyse ei ole siis
siitä, että papukaija ”haluaisi määrätä tai johtaa” muita papukaijoja tai tätä kautta säädellä parven muiden yksilöjen
käytöstä. Näin käyttäytyy ihminen – ei lintu.
Papukaijoillakin on nähtävissä
aggressiivista käyttäytymistä liittyen valtasuhteisiin. Tutkijat olettavat, että jonkinlainen arvojärjestys on parvessa tarpeellinen,
jotta parvi pysyisi koossa ja jottei parvessa olisi jatkuvia kahnauksia eri jäsenten välillä. Sosiaalisen ryhmän pysyvyys
siis edellyttää jonkinlaista järjestelmää, jossa kukin löytää/tietää asemansa. Tässäkin tarkoitus on kuitenkin saavuttaa viime
kädessä (parven stabiiliuden) kautta aiemmin mainitut parvessa elämisen edut. Aggressiota esiintyy silloin kun parven rakenne
muuttuu – esim. siihen tulee uusi jäsen. Nämä voimainkoittelut kuitenkin vähenevät kun suhteet ovat selvillä. Jatkuva
aggressiivinen käytös parvessa ei tietenkään olisikaan parven eikä yksilön etu missään mielessä.
Mielestäni tätä asiaa kannattaa
miettiä enemmänkin: ihmisenä sitä usein siirtää inhimillisiä tunteita ja käyttäytymistapoja lemmikkeihinsä. Papukaijoja luonnehditaan
inhimillisillä piirteillä tai niiden oletetaan olevan surullisia tai iloisia samoista asioista kuin ihmiset. Itsekin kuvasin
taannoin Paulieta ”reippaaksi” pojaksi. Kylmästi ajatellen tämä reippaus varmaan johtuu loppujen lopuksi siitä,
että sillä on ollut tasan kaksi vaihtoehtoa: joko kuolla nälkään ja kököttää yhdellä orrella siihen asti tai ”reipastua”
ja alkaa lähestyä ruokakuppeja ;) Eihän se nyt niin kuolemanvakavaa ole, jos papukaijalemmikkistään puhuukin kuin parhaasta
ystävästään – suotakoon se kaikille. Mutta jos alkaa odottaa, että lintu myös käyttäytyy inhimillisesti, tai että sen
tietyt käyttäytymistavat johtuvat inhimillisistä syistä tai tunnetiloista, aletaan mennä pahasti metsään.
Luonnossa ja luonnostaan papukaijoilla
ei siis ole mitään tarvetta jatkuvasti dominoida ihmisiä tai omistajaansa saadakseen valta-aseman. Mikäli tälläista käytöstä
esiintyy, siihen on olemassa joku syy ja siihen täytyy liittyä jotain papukaijalle edullista. Siksi meilläkään ei ole –
ainakaan tutkimustiedon perusteella - mitään syytä tai tarvetta missään tilanteessa ajatella tai toimia niin, että ottaisimme
tai ylläpitäisimme dominoivaa suhdetta papukaijaan. Helppo sanoa, mutta todella vaikeaa toteuttaa. Meihin on tarttunut kummallisia
myyttejä siitä, kuinka papukaija ottaa meistä vallan, jos annamme sille periksi, tai että voisimme tulla paremmin toimeen
kaijan kanssa pakottamalla sen oleskelemaan fyysisesti meitä alempana. Vaikka papukaijojen älykkyydestäkin voidaan olla montaa
mieltä, siinä suhteessa mihin sitä verrataan (yleensä tietysti arvostetaan ihmillisiä piirteitä ja mittareita, kuten taitoa
puhua ja oppia temppuja), varmasti niillä on älykkyyttä sen verran, että oppivat toimimaan tietyllä tavalla, mikäli kokevat
sen itselleen edulliseksi. Itse asiassa tässä päästiin siihen, mistä lähdettiinkin =) Ne ”oppivat” varmasti, mitä
tahansa, mikä on niille elinehto tai niiden kannalta paremmat tulokset antava toimintatapa.
6.5.2007 –
Kuukausi jo hurahtanut ja kädestä syödään!
On se ihmeellistä, miten aika
juoksee. Paulie on kotona jo yli kuukauden! Hienosti on mennyt. Poika leikkii leluillaan ja syö hyvin ja monipuolisesti. Ääntelee
kovasti, mutta tosi harvoin rääkyy. (Ainoastaan imurointia se inhoaa yli kaiken ja silloin desibelit ovat korkealla. Onneksi
se ei kuulu imurin äänen yli J) Tänään se on syönyt lapsen kädestä vesimelonia ja tullut
häkistä ulos T-ständille pari kertaa. Uhmailu minua kohtaan jatkuu, mutta en ole ihan varma miten siihen tulisi suhtautua.
Kun työnnän käden häkkiin ”huolto”syistä, näyttää ensin että Paulie olisi tulossa uteliaana katsomaan tarkemmin.
Viidentoista sentin päässä uteliaisuus muuttuukin sitten ilmeisesti peloksi, ja poika uhkaa nokallaan ja jopa siivet vähän
kohollaan. Ei ole kyllä tähän asti nokkaissut, ja jotenkin minulla on sellainen
tunne, ettei se purekaan. Olen vain tehnyt tällaisessa tilanteessa välttämättömän homman loppuun ja puhellut rauhoittavasti.
Häkin sisustusta on kehitelty.
Oivallinen idea on pienet koukkuruuvit, joita voi kiinnittää orsien alapuolelle. Niistä saa hyvin riippumaan salaattipallot
ja leluja yms. Näin kaikki ei roiku katosta nukkumaorren yläpuolella. Toisaalta näiden tarvikkeiden sijoittelu ympäri häkkiä
näköjään aktivoi lintua liikkumaan häkissään enemmän. Paulie kun ei vielä harrasta aktiviteetteja häkin ulkopuolella.
Muutenkin olen mietiskellyt kovasti
tuota häkkikaijojen elämänlaatua. DVD Captive Foraging avasi minulle ihan uudenlaisen näkökulman lemmikkipapukaijojen
tarpeisiin. Lisäksi olen lukenut (tai paremminkin kahlannut läpi) Luescherin The Manual of Parrot Behavior. Tuossa
eepoksessa on aivan uskomaton määrä tietoa papukaijojen fysiikasta ja käyttäytymisestä sekä luonnossa että vankeudessa. Ja
tutkittua/todistettua kaiken lisäksi! Tosin pitää ottaa huomioon, että faktat ja soveltaminen vaihtelevat lajin, sukupuolen,
iän ja persoonan mukaan, mutta ajattelemisen aihetta ja pohjatietoa tuli jo tämän lyhyen kirjaan tutustumisen ansiosta. Kirja
on ehdottomasti seuraavaksi hankintalistalla. Osa asioista on jokaiselle (toivottavasti!) papukaijaihmiselle tuttua tavaraa:
lajille sopiva ja monipuolinen ruokavalio, häkin koko, orret ja unentarve. Joka tapauksessa minulle jäi mieleen tähänastisen
lukemani perusteella muutama perustavaa laatua oleva huomio, joiden varaan kannattaa lintulemmikin hoitoa suunnitella:
Luonnossa papukaijat (ja itseasiassa
kaikki eläimet) käyttävät yli puolet valveillaoloajasta ruuan hankintaan ja käsittelyyn – siis tuntitolkulla. Häkkipapukaija
käyttää valmiiksi paloitellut (ei sentään oksennetun ;)) aterian nauttimiseen tunnin-puolitoista päivässä. Lelujen kanssa
touhuaminen ja niiden nakertelu saattaa osittain korvata tätä puutetta, mutta paras vaihtoehto on järjestää ruokailu, niin
että siihen kuluu aikaa ja energiaa. Tutkimusten mukaan tämä jopa voi ennalta ehkäistä nyppimistä ja muita käyttäytymisongelmia.
Käytännön toteutukseen vain mielikuvitus on rajana ja netti on pullollaan vinkkejä aiheeseen liittyen. Itse aion kokeilla
heti muutamaa helppoa konstia: otan käyttöön laatikosta jyrsijän porkkanapidikkeen, johon voi porkkanan lisäksi tunkea muutakin
pitkulaista nakerrettavaa. (Salaattipallot onkin jo käytössä kaalille ja vihannes/hedelmäviipaleille sekä välillä risuille
yms.) Kuppeja on nyt jo monta, joten niiden väliä ravatessakin saa liikuntaa. Siemeniä ja pähkinöitä voi laittaa puhtaaseen
sukkaan tai esim. paperipussukkaan. Tuli mieleeni, että minulla oli jonkun pyykinpesuaineen mukana tulleita pieniä pesupussukoita
(tiiviissä muovikääreessä), jotka varmaan olisivat hyviä tähän käyttöön. Tietenkin heitin ne pois kaapin siivouksen yhteydessä
L.
Kirjassa oli kuva paksuhkosta metallilangasta spiraalimaisesti kierretystä, munanmuotoisesta ”korista”, joka oli
ahdettu täyteen erilaisia vihannes- ja hedelmäpaloja. Tällainenkin minulla on ollut. Rautakaupoissa niitä myydään ulkolintujen
ruokintaa varten. Siivousinnossa oma kappaleeni vietiin pihapuuhun talitinteille – pitää varmaan yöllä käydä varastamassa
se takaisin ;) Hauska idea oli myös paperipussissa (ilman öljyä ja suolaa) mikrossa kypsennetyt popkornit. Pussi jyvineen
mikroon ja sieltä häkkiin roikkumaan.
Ns. ruokintapuukin (eri huoneeseen
kuin häkki) Paulielle järjestetään, sitten kun hän alkaa ulkoilla häkkinsä ulkopuolella ja muissa huoneissa. Siihen asti normaali
aterioillakin voi aktivointia harrastaa mm. peittämällä ruokakupit paperilla ja myrkyttömällä teipillä, piilottamalla ruokakuppiin
ruokaa sisältäviä paperimyttyjä, piilottamalla ruokapaloihin tai puunpaloihin siemeniä jne. jne. Mutta pikkuhiljaa ja edeten
helposta vaikeampaa. Tarkoitus ei suinkaan ole näännyttää papukaijaa nälkään. Tutkimusten mukaan papukaijat, joilla on tarjolla
sekä ”valmiita” aterioita kupeissa, että edellä kuvatuin tavoin vaikeammin saatavilla olevia ruokia, syövät ruokansa
mieluiten enemmän työtä vaativassa muodossa kuin kupeistaan. Lisäksi kiinnostavin tavoin tarjottu ruoka, myös kelpaa tutkimusten
mukaan paremmin: papukaijat valitsevat niistä vaihtelevamman ruokavalion kuin kuppiateroista, joihon saattaa liittyä nirsoilua.
Niinpä niin. Hiellä sinun on leipäsi ansaitseman =) Lisäksi luonnossa papukaijat yleensä yöpyvät/lepäävät eri paikoissa kuin
etsivät ruokaa ja ruokailevat – poikkeuksena pesintäaika. Kotonakin olisi siksi hyvä järjestää päiväksi eri tilat ja
yöksi rauhallinen nukkumapaikka eri tilaan.
Kesyyttä vs. käyttäytymistä kirjassa
käsitellään todella laajasti eri näkökulmista. Minulle yllätys oli se, että useat käyttäytymisongelmat liittyvät kokonaan
tai osittain pariutumis- ja pesintäkäytökseen. Tällaisia ovat mm. aggressiot ja huutaminen ja nyppiminen. Minulle uutta oli
se, että omistajan tulisi suhtautua papukaijaan vanhempana/toverina ei rakkaudenkohteena. Tämä tarkoittaa kaikkinaisen ylenmääräisen
hellittelyn ja pyörittelyn välttämistä, koska se vahvistaa papukaijan käsitystä omistajasta puolisona. Yhteisten aktiviteettien
suuntaaminen mieluummin temppujen opettelemiseen, puheharjoituksiin on suositeltavampaa. Jotkin papukaijat saavat seksuaalista
mielihyvää omistajan koskettelusta ja esimerkiksi muhennetun, lämpimän ruuan tarjoaminen saattaa laukaista pariutumiskäytöksen!
Pitäisi siis kaikin keinoin pyrkiä välttämään sitä, että papukaija kiintyy (bonding) omistajaansa puolisona. Vaikka poikanen
olisi leimautunut ihmiseen käsinruokinnan johdosta, se ei välttämättä tarkoita, että sen pitäisi pitää omistajaansa pesimiskumppanina.
Ns. villien (emojen kasvattamien) papukaijojen kohdalla tämä ei (ainakaan alussa) varmaan olekaan kovin suuri riski.
Toisaalta kirjassa suositellaan
hyvin vahvasti pitämään papukaijalemmikkejä parvena sosiaalisten tarpeiden vuoksi. Ihminen ei voi korvata papukaijaseuraa
– eikä papukaija ihmiselle ihmisseuraa ;) Pienin parven yksikkö on pari ja kirjassa suositellaan samaa sukupuolta olevia
kaveruksia, jolloin vältytään ei-toivotulta pesimiskäytökseltä tai lisääntymisyrityksiltä. Tutkimuksissa on todettu, että
pareina ja yksin pidettyjen papukaijojen suhtautumisessa omaan omistajaan ei ole eroa. Toisinsanoen myytti yksinäisen papukaijojen
suuremmasta kesyydestä ei pidä paikkaansa. Toisaalta pareina pidetyt papukaijat osoittivat vähemmän pelkoa uusia esineitä
ja ihmisiä kohtaan kuin yksin pidetyt. Aloin tässä vakavissani mietiskelemään, että näinköhän Pauliellekin on hankittava seuraa.
Joko avoparipoika tai -tyttö. Luonnossa avot viettävät pesimäkauden ulkopuolella aikansa erillisissä poika- ja tyttöporukoissa,
joten siinä mielessä poikapari olisi helppo vaihtoehto. Toisaalta avoilla ei ole säännönmukaista pesintäkautta luonnossa eikä
pesintävireeseen vaikuta niillä ilmeisesti ravintotilanteen–tai ilmaston muutokset. Luultavasti ratkaiseva tekijä on
sopivien pesäpaikkojen saatavuus. Näin ollen poika-tyttöparillakaan ei ymmärtääkseni ole kovin suurta riskiä alkaa väsätä
pesää, jos pesäpönttöä ei ole tarjolla. Tämä vaatii kuitenkin vielä selvitystä ja asia on muutoinkin ajankohtainen vasta vähintään
vuoden kuluttua J