Paulie on nyt 5 kk vanha ja se on ollut meillä kaksi kuukautta. Huimaa edistystä on tapahtunut ”kesyyntymisen” suhteen – vai pitäisikö puhua molemminpuolisen luottamuksen alusta. Paulie on nyt viikon verran tullut häkistä ulos monta kertaa päivässä. Jos joku istuu ja opiskelee häkin viereisellä sängyllä tai leikkii lattialla, sille tulee kiire ulos kurkkimaan, mistä on kyse. Se on sittemmin pongattu 20 cm:n päässä kirjaa sängyllä lukevasta ja 10 cm:n päässä vieressä lattialla leikkivästä lapsesta. Viikon kohokohta oli kun Paulie söi lapsen kanssa leipää lattialla J

Minuun Paulie suhtautuu edelleen epäilevästi tai jokseenkin viileästi. Se ei enää väistä kättä, vaan tulee paremmikin ”päin”, mikäli sattuu olemaan lähellä. Yleensä se uhkaa nokallaan useita kertoja samalla. En tiedä onko kyseessä pelkoon sekoittunut häkin puolustusreaktio vai mikä. Olenkin yrittänyt  hoitaa huoltotehtävien aloituksen niin, että Paulie on eripuolella häkkiä – en nimittäin halua missään nimessä, että tempusta muodostuu sille hauska leikki…Toisaalta en ole myöskään vetänyt kättä pois, jos se pääsee uhkailemaan. Itse asiassa se on pari kertaa osunut käteen, mutta ei ole kuitenkaan purrut tai yrittänyt oikeasti purra, vaan hipaissut suljetulla nokalla kädenselkää. Sitten se katsoo pää kallellaan…Saa nähdä mitä tästä kehittyy, toivottavasti jotain positiivista. Näissä tilanteissa en osaa yhtään pelätä sitä (puremaa), sillä jotenkin sitä vaan ”tuntee” lintunsa näinkin lyhyen yhdessä elon jälkeen. Jos se säikähtää jotain tosissaan, se on aivan eri oloinen kuin näissä tilanteissa.

Muuten Paulie liikkuu kuin kotonaan häkissään ja T-ständillä sekä häkin katolla. Häkin päällä olevilla orsilla se ei vielä istuksi eikä myöskään kiipeile köydessä eikä keinussa. Viime päivinä se on kyllä tutkaillut pää kenossa, mitä kiinnostavaa siellä yläilmoissa roikkuu ;)

Ruokapuolesta voisi kertoa sen verran, että pitkään inhokkilistalla ollut raaka porkkana maistuu nykyään mainiosti. Ilouutinen, sillä se on bataatin ja paprikan/chilin lisäksi tärkeä A-vitamiinin lähde. (Saa nähdä miten syksyllä kypsyvät ruusunmarjat maistuvat.) Toinen aiemmin huonosti maistunut hedelmä on appelsiini, joka sekin nykyään ahmitaan kupista ensimmäisenä. Tällä viikolla on kupista syöty loppuun myös omena, joka aiemmin lensi kupista lattialle ennen kuin ateria alkoi. Joten ruokapuolella on luvassa helpotusta, kun nämä perheenkin käyttämät perustuoreet alkoivat kelvata. Mitään ruokaa ei ole vielä kypsennetty ja ”valmisruuista” Paulie on tosiaan saanut maistaa tuon pienen palan vaaleaa leipää. Tänään se sai pari murusta Oltermanni-juustoa – muutoin erikoisnameina ovat kuorittu saksanpähkinä, maapähkinä kuoressa ja popcornit (suolattomat ja öljyttömät). Kaikki mikä on hedelmääntikkuun pistettynä tai salaattipalloon laitettu, joko syödään heti jalkaa apuna käyttäen tai sitten silputaan häkin lattialle alta aika yksikön. Porkkananpidikkeeseen on laitettu vaihtelevasti tuota porkkanaa ja omenaa sekä parsaa tai kaalin”jalkaa” tikkuina tms. Itse asiassa tällä tavalla nuo porkkana, omena ja appelsiini alkoivat maistua pikkuhiljaa, vaikka kupissa pilkottuna ei kelvannut lainkaan…

Se on kyllä uskomatonta, miten nopeasti Paulie on oppinut ymmärtämään puhetta. Kun se kuulee puhuttuvan ”namista”, se menee heti kupille, johon nami aina laitetaan. Joskus se menee kupille ja katselee tyhjää pohjaa ja vuorotellen meitä. Ilmiselvästi pojan tekee mieli herkkuja J ”Suihku, ihanaa” tarkoittaa tietysti suihkupullolla suihkuttelua. Tämän kuullessaan Paulie alkaa pörhistellä sulkiaan ja tähyillä taivaalle (häkin kattoa), josko sieltä sumuinen sade alkaisi. Suihkuttelua on nykyään harrastettu miltei päivittäin. Joskus se on tosi riemukasta roiskuttelua – samalla opetellaan tekemään käskystä ”kotka”. Joskus Paulie nököttää surkeana vesisumussa eikä näytä yhtään innokkaalta. Silloin odotellaan, ja jos ei näytä kiinnostavan, suihkuttelu lopetetaan sillä kertaa. Illalla ”hyvää yötä” toivottava saa vastaukseksi nokan narskuttelua, ja Paulie siirtyy yöorrelle venyttelemään ja sukimaan – tietenkin vasta jos iltanami on jo syöty ;)

Hyviä valokuvaustilanteita olisi ollut jo useita ja valoakin alkaa olla aurinkoisina päivinä riittämiin, mutta uusi kamera ei ole vielä tullut L Joten kuvat saavat odottaa kesäkuun juttuja.

19.5.2007 Lentotörmäilyä ja pohdiskelua puolin ja toisin  - varsinkin valtakäyttäytymisestä

Olen aina vastustanut periaatteesta henkeen ja vereen siipisulkien typistämistä. Viimeaikoina on tullut mieleen, että tämä varmaan onkin joihinkin asioihin se ratkaisu, jolla aita ylitetään matalimmasta kohdasta. Joissain kirjoissa jopa lukee, että kesyttäminen on helpompaa, kun lintu ei pääse lentämään karkuun! Mutta yleisimmin kai perustelu on se, että lintu ei loukkaisi itseään pienissä tiloissa lennellessään. Tuskaista katsottavaahan se on kun iso ja raskas kaija pyrähtelee kuin päätön kana seinästä toiseen L. Mutta uskoa en ole vielä menettänyt siitä, etteikö se oppisi pikkuhiljaa hahmottamaan tilaa paremmin. Harjoitus tekee mestarin – toivottavasti pian. Ikkunat on sälekaihtimilla peitetty, mutta seinille ei voi oikein tehdä mitään...Laskeutumispaikkojakin on järjestetty eri puolille huonetta. Kerran Paulie onnistui kaiken lisäksi livahtamaan keittiöön, josta se kuitenkin onneksi pääsi ehjin nahoin takaisin ”omaan huoneeseensa”. Kuin ihmeenkaupalla se on selviytynyt näistä lentoharjoituksista ilman katkenneita siipisulkia tai luita. Itse pelkään että tuolla menolla ei niskan katkeaminenkaan ole mikään hatusta heitetty riski, mutta minkäs teet. Meillä ei ole lennätyshallia harjoittelukäyttöön tarjota. Toisaalta ”omassa” huoneessa (vähän yli 20m2) se ei ilmeisesti ehdi saamaan kunnon vauhtia päälle, mikä vaimentaa iskuja. Ilmeisesti Paulie itse ei henkisestikään näistä koettelemuksista pahemmin kärsi, mutta muilla kyllä on sydän syrjällään, joka kerran kun se päättää verrytellä siipiään…

Paulie ilmeisesti tätä nykyä pohdiskelee perheenjäsenten eli ”parven” merkitystä ja olemusta J Lapset kuuluvat kategoriaan ”kiinnostavat leikkitoverit” ilmiselvästi. Lasten perässä Paulie tulee häkistäkin ulos. Isommat ihmiset ovat selvästi hämmentäviä. Kiinnostaisi tutustua paremmin, mutta vähän pelottaa. Elonjäämispalveluiden pääasiallisena tuottajana minut on ilmeisesti luokiteltu ”välttämättömäksi pahaksi” :) Silloin tällöin Paulie saa sosiaalisuuskohtauksia, jolloin se tulee uteliaana seuraamaan myös isompien ihmisten touhuja ja juttelee kovasti ja vastailee kysymyksiin ynähdyksillä ja erilaisilla kurinoilla. Sille ei kuitenkaan ole ongelma touhuta yksikseen – paremminkin yksinolo on sille myös tarve. Pari päivää olemme olleet poissa melkein koko päivän eikä Paulie ollut moksiskaan. Toki se palattuamme kuikuili uteliaana, onko tulossa ateriatäydennystä ja minkälaista J

Pian on meillä edessä sukujuhlat. Aion kiinnittää Paulien häkkiin lapun, jossa kielletään menemästä lähemmäs ja varsinkaan tunkemasta sormia pinnojen välistä. Perusteluina lappuun tulee se, että Paulie on vielä vauva ja saattaa pelästyessään purra. Minulla on kokemusta siitä, että jos ihmisille (varsinkin linnuista tietämättömille) on sanomassa, että linnun häkkiin ei saa koskea, siinä vaiheessa kun lause on puolessa välissä, jonkun sormi on jo häkin sisäpuolella ja nenä myös…Rehellisesti sanottuna en ole niinkään huolissani aikuisten ihmisten sormista ja nenistä, vaan Paulien psyykestä =)

Paulien siskokin on löytynyt ja astunut ”kaapista ulos”. Toivottavasti sieltä suunnaltakin kuuluu uutisia mahdollisimman paljon. Olisi vähän vertailukohdetta. Samanikäisten ja samassa pesässäkasvaneitten kokemuksista on varmaan eniten hyötyä J

Tässä vähän pohdintaa dominanssista. Lähde on Manual of Parrot Behavior (Luescher). Kiitoksia hurjasti kirjan omistajalle, joka sen minulle lainasi!!! Tässä on mukana myös omaa pohdintaani ja sitä kautta muodostamiani mielipiteitä, joten oikeuteen ei minua tästä kannata vetää ;) Kannattaa tutustua lähteisiin ja vetää omat johtopäätökset.

Yksi asia joka minulta tuppaa unohtumaan ja ehkä useilta muiltakin papukaijojen omistajilta (ja muidenkin lemmikkien kohdalla ehkä), on se että suurin osa näiden vekkuleiden ukeista ja mummeista lenteli vielä onnellisena ja vapaana, mutta täysin luonnon armoilla. Vankeudessa kasvaneita papukaijojahan on tuonti/vientisäännösten myötä tarvittu vasta viime aikoina (poikkeuksena ehkä undulaatit ja neitokadut yms.). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että papukaijojen vaistot ja käyttäytyminen on muokkautunut - ties kuinka kaukaa historian takaa – sellaiseksi, että ne selviäisivät elämästään hengissä. Jotkut eläinlajit ovat ns. ”kotieläimiä” eli niiden voidaan katsoa muokkautuneen elämään muualla kuin villinä luonnosta, mikä voisi näkyä esimerkiksi kesyytenä ja villieläimen vaistojen heikentymisenä. Esimerkkinä vaikkapa koira, jolla silläkin silti on jäänteitä villikoirille elinehtoina olleista käyttäytymistavoista.

Yksi tällainen villielämään sopeutumista koskeva esimerkki on parvi(lauma)käyttäytyminen. Ihmisenä sitä ajattelee suurin piirtein sitä rataa, että linnut elävät luonnossa parvissa, koska niistä on kivempi olla yhdessä kuin yksin ;) Tästä nyt kuitenkaan ei ole luonnossa kyse. Itse asiassa mikä tahansa fyysinen piirre tai ominaisuus tai käyttäytymistapa on kehittynyt luonnossa eloonjäämistä silmällä pitäen! Toisaalta pitäisi muistaa myös se, että jopa ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat (ainakin tiedostamattomalla tasolla) samat perustarpeet kuin eläimilläkin. Tietyn käyttäytymisvaihtoehdon valinnalla on aina joku syy ja seuraus, joka vaikuttaa tulevaisuuden käyttäytymistavan valintoihin (=oppiminen). Papukaijoilla nämä syy-seuraussuhteet on suhteellisen helppo (ihmiseen verrattuna) viedä ja verrata luonnon asettamiin vaatimuksiin ja reunaehtoihin ja sitä kautta ymmärtää, mistä on kyse ja miten tulisi toimia. Helpolla tarkoitan sitä, että opiskelemalla ja etsimällä tietoa pärjää jo pitkälle eläinten kohdalla, ne ovat kuitenkin suht helppoja kohteita villeytensä ja vaistojensa vuoksi. Ihmiset ovat oppineet nämä vaistonsa ja perustarpeensa piilottamaan – jopa itseltään.

Papukaijojen sosiaalisuuteen liittyy parvikäyttäytyminen. Parvessa elämisellä täytyy olla niille jotain etua – muuten ne eläisivät yksikseen. Papukaijoja ja muita eläimiä tutkimalla on saatu selville, että parven muodostus auttaa suojautumaan pedoilta ja välttämään niitä, helpottaa puolison löytymistä, auttaa reviirin puolustamisessa sekä tehostaa ruuan hankkimista, koska yksilö voi hyödyntää papukaijayhteisön kollektiivista tietoutta syötäväksi kelpaavasta ravinnosta sekä paikoista, joista ravintoa löytyy helposti. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että yksinäisyydessä elävä papukaija menettää kaikki nämä edut ja perusturvallisuutensa – eli se sitten vankeudessa tai ei. Eri asia on sitten se, voivatko muun lajin linnut tai eläimet tai jopa ihmisen seura korvata jotain tästä puutteesta.

Ihmishistoria ja yhteiskunta perustuu monilta osin alisteisiin valtasuhteisiin: maailmanjohtohahmoihin, valtioiden johtamiskäytäntöihin, esimies-alaisasemiin työpaikoilla jne. Näihin päiviin asti myös lapsia on kasvatettu autoritäärisellä dominanssiin perustuvilla keinoilla. Lemmikkieläimiä ja papukaijojen niiden mukana, hoidetaan ja opetetaan tällä periaatteella vielä nykyäänkin. Koiralla laumaeläimenä ilmeisesti tutkimustenkin mukaan on sisäinen tarve olla johdettuna tai johtajana, mutta tämäkin tarve ja käyttäytymismuoto, on nähtävästi sitten useista syistä koirille edullisempi kuin yksinäisyys tai ”tasa-arvoinen” lauma. Papukaijoilla ei luonnossa eikä vankeudessa ole tutkimuksilla voitu todeta tälläista sisäistä tarvetta olla johdettu tai alistettu. Toki tutkimuksissa on todettu mm. neitokakaduilla ja amatsoneilla ns. alfa-urosten asema, mutta osa tieteilijöistä epäilee näidenkin tutkimusten olosuhteiden (mm. vankeus) aiheuttamia vääristymiä tuloksissa. Näissäkin tapauksissa johtajuus tai dominoiva asema tuottaa yksilölle paremmat asemat ravinnonsaantiin, parinvalintaan tai esim. nukkumaorren tai pesäpaikan saamiseen. Kyse ei ole siis siitä, että papukaija ”haluaisi määrätä tai johtaa” muita papukaijoja tai tätä kautta säädellä parven muiden yksilöjen käytöstä. Näin käyttäytyy ihminen – ei lintu.

Papukaijoillakin on nähtävissä aggressiivista käyttäytymistä liittyen valtasuhteisiin. Tutkijat olettavat, että jonkinlainen arvojärjestys on parvessa tarpeellinen, jotta parvi pysyisi koossa ja jottei parvessa olisi jatkuvia kahnauksia eri jäsenten välillä. Sosiaalisen ryhmän pysyvyys siis edellyttää jonkinlaista järjestelmää, jossa kukin löytää/tietää asemansa. Tässäkin tarkoitus on kuitenkin saavuttaa viime kädessä (parven stabiiliuden) kautta aiemmin mainitut parvessa elämisen edut. Aggressiota esiintyy silloin kun parven rakenne muuttuu – esim. siihen tulee uusi jäsen. Nämä voimainkoittelut kuitenkin vähenevät kun suhteet ovat selvillä. Jatkuva aggressiivinen käytös parvessa ei tietenkään olisikaan parven eikä yksilön etu missään mielessä.

Mielestäni tätä asiaa kannattaa miettiä enemmänkin: ihmisenä sitä usein siirtää inhimillisiä tunteita ja käyttäytymistapoja lemmikkeihinsä. Papukaijoja luonnehditaan inhimillisillä piirteillä tai niiden oletetaan olevan surullisia tai iloisia samoista asioista kuin ihmiset. Itsekin kuvasin taannoin Paulieta ”reippaaksi” pojaksi. Kylmästi ajatellen tämä reippaus varmaan johtuu loppujen lopuksi siitä, että sillä on ollut tasan kaksi vaihtoehtoa: joko kuolla nälkään ja kököttää yhdellä orrella siihen asti tai ”reipastua” ja alkaa lähestyä ruokakuppeja ;) Eihän se nyt niin kuolemanvakavaa ole, jos papukaijalemmikkistään puhuukin kuin parhaasta ystävästään – suotakoon se kaikille. Mutta jos alkaa odottaa, että lintu myös käyttäytyy inhimillisesti, tai että sen tietyt käyttäytymistavat johtuvat inhimillisistä syistä tai tunnetiloista, aletaan mennä pahasti metsään.

Luonnossa ja luonnostaan papukaijoilla ei siis ole mitään tarvetta jatkuvasti dominoida ihmisiä tai omistajaansa saadakseen valta-aseman. Mikäli tälläista käytöstä esiintyy, siihen on olemassa joku syy ja siihen täytyy liittyä jotain papukaijalle edullista. Siksi meilläkään ei ole – ainakaan tutkimustiedon perusteella - mitään syytä tai tarvetta missään tilanteessa ajatella tai toimia niin, että ottaisimme tai ylläpitäisimme dominoivaa suhdetta papukaijaan. Helppo sanoa, mutta todella vaikeaa toteuttaa. Meihin on tarttunut kummallisia myyttejä siitä, kuinka papukaija ottaa meistä vallan, jos annamme sille periksi, tai että voisimme tulla paremmin toimeen kaijan kanssa pakottamalla sen oleskelemaan fyysisesti meitä alempana. Vaikka papukaijojen älykkyydestäkin voidaan olla montaa mieltä, siinä suhteessa mihin sitä verrataan (yleensä tietysti arvostetaan ihmillisiä piirteitä ja mittareita, kuten taitoa puhua ja oppia temppuja), varmasti niillä on älykkyyttä sen verran, että oppivat toimimaan tietyllä tavalla, mikäli kokevat sen itselleen edulliseksi. Itse asiassa tässä päästiin siihen, mistä lähdettiinkin =) Ne ”oppivat” varmasti, mitä tahansa, mikä on niille elinehto tai niiden kannalta paremmat tulokset antava toimintatapa.

6.5.2007 – Kuukausi jo hurahtanut ja kädestä syödään! 

On se ihmeellistä, miten aika juoksee. Paulie on kotona jo yli kuukauden! Hienosti on mennyt. Poika leikkii leluillaan ja syö hyvin ja monipuolisesti. Ääntelee kovasti, mutta tosi harvoin rääkyy. (Ainoastaan imurointia se inhoaa yli kaiken ja silloin desibelit ovat korkealla. Onneksi se ei kuulu imurin äänen yli J) Tänään se on syönyt lapsen kädestä vesimelonia ja tullut  häkistä ulos T-ständille pari kertaa. Uhmailu minua kohtaan jatkuu, mutta en ole ihan varma miten siihen tulisi suhtautua. Kun työnnän käden häkkiin ”huolto”syistä, näyttää ensin että Paulie olisi tulossa uteliaana katsomaan tarkemmin. Viidentoista sentin päässä uteliaisuus muuttuukin sitten ilmeisesti peloksi, ja poika uhkaa nokallaan ja jopa siivet vähän kohollaan. Ei ole kyllä tähän asti nokkaissut,  ja jotenkin minulla on sellainen tunne, ettei se purekaan. Olen vain tehnyt tällaisessa tilanteessa välttämättömän homman loppuun ja puhellut rauhoittavasti.

Häkin sisustusta on kehitelty. Oivallinen idea on pienet koukkuruuvit, joita voi kiinnittää orsien alapuolelle. Niistä saa hyvin riippumaan salaattipallot ja leluja yms. Näin kaikki ei roiku katosta nukkumaorren yläpuolella. Toisaalta näiden tarvikkeiden sijoittelu ympäri häkkiä näköjään aktivoi lintua liikkumaan häkissään enemmän. Paulie kun ei vielä harrasta aktiviteetteja häkin ulkopuolella.

Muutenkin olen mietiskellyt kovasti tuota häkkikaijojen elämänlaatua. DVD Captive Foraging  avasi minulle ihan uudenlaisen näkökulman lemmikkipapukaijojen tarpeisiin. Lisäksi olen lukenut (tai paremminkin kahlannut läpi) Luescherin The Manual of Parrot Behavior. Tuossa eepoksessa on aivan uskomaton määrä tietoa papukaijojen fysiikasta ja käyttäytymisestä sekä luonnossa että vankeudessa. Ja tutkittua/todistettua kaiken lisäksi! Tosin pitää ottaa huomioon, että faktat ja soveltaminen vaihtelevat lajin, sukupuolen, iän ja persoonan mukaan, mutta ajattelemisen aihetta ja pohjatietoa tuli jo tämän lyhyen kirjaan tutustumisen ansiosta. Kirja on ehdottomasti seuraavaksi hankintalistalla. Osa asioista on jokaiselle (toivottavasti!) papukaijaihmiselle tuttua tavaraa: lajille sopiva ja monipuolinen ruokavalio, häkin koko, orret ja unentarve. Joka tapauksessa minulle jäi mieleen tähänastisen lukemani perusteella muutama perustavaa laatua oleva huomio, joiden varaan kannattaa lintulemmikin hoitoa suunnitella:

Luonnossa papukaijat (ja itseasiassa kaikki eläimet) käyttävät yli puolet valveillaoloajasta ruuan hankintaan ja käsittelyyn – siis tuntitolkulla. Häkkipapukaija käyttää valmiiksi paloitellut (ei sentään oksennetun ;)) aterian nauttimiseen tunnin-puolitoista päivässä. Lelujen kanssa touhuaminen ja niiden nakertelu saattaa osittain korvata tätä puutetta, mutta paras vaihtoehto on järjestää ruokailu, niin että siihen kuluu aikaa ja energiaa. Tutkimusten mukaan tämä jopa voi ennalta ehkäistä nyppimistä ja muita käyttäytymisongelmia. Käytännön toteutukseen vain mielikuvitus on rajana ja netti on pullollaan vinkkejä aiheeseen liittyen. Itse aion kokeilla heti muutamaa helppoa konstia: otan käyttöön laatikosta jyrsijän porkkanapidikkeen, johon voi porkkanan lisäksi tunkea muutakin pitkulaista nakerrettavaa. (Salaattipallot onkin jo käytössä kaalille ja vihannes/hedelmäviipaleille sekä välillä risuille yms.) Kuppeja on nyt jo monta, joten niiden väliä ravatessakin saa liikuntaa. Siemeniä ja pähkinöitä voi laittaa puhtaaseen sukkaan tai esim. paperipussukkaan. Tuli mieleeni, että minulla oli jonkun pyykinpesuaineen mukana tulleita pieniä pesupussukoita (tiiviissä muovikääreessä), jotka varmaan olisivat hyviä tähän käyttöön. Tietenkin heitin ne pois kaapin siivouksen yhteydessä L. Kirjassa oli kuva paksuhkosta metallilangasta spiraalimaisesti kierretystä, munanmuotoisesta ”korista”, joka oli ahdettu täyteen erilaisia vihannes- ja hedelmäpaloja. Tällainenkin minulla on ollut. Rautakaupoissa niitä myydään ulkolintujen ruokintaa varten. Siivousinnossa oma kappaleeni vietiin pihapuuhun talitinteille – pitää varmaan yöllä käydä varastamassa se takaisin ;) Hauska idea oli myös paperipussissa (ilman öljyä ja suolaa) mikrossa kypsennetyt popkornit. Pussi jyvineen mikroon ja sieltä häkkiin roikkumaan.

Ns. ruokintapuukin (eri huoneeseen kuin häkki) Paulielle järjestetään, sitten kun hän alkaa ulkoilla häkkinsä ulkopuolella ja muissa huoneissa. Siihen asti normaali aterioillakin voi aktivointia harrastaa mm. peittämällä ruokakupit paperilla ja myrkyttömällä teipillä, piilottamalla ruokakuppiin ruokaa sisältäviä paperimyttyjä, piilottamalla ruokapaloihin tai puunpaloihin siemeniä jne. jne. Mutta pikkuhiljaa ja edeten helposta vaikeampaa. Tarkoitus ei suinkaan ole näännyttää papukaijaa nälkään. Tutkimusten mukaan papukaijat, joilla on tarjolla sekä ”valmiita” aterioita kupeissa, että edellä kuvatuin tavoin vaikeammin saatavilla olevia ruokia, syövät ruokansa mieluiten enemmän työtä vaativassa muodossa kuin kupeistaan. Lisäksi kiinnostavin tavoin tarjottu ruoka, myös kelpaa tutkimusten mukaan paremmin: papukaijat valitsevat niistä vaihtelevamman ruokavalion kuin kuppiateroista, joihon saattaa liittyä nirsoilua. Niinpä niin. Hiellä sinun on leipäsi ansaitseman =) Lisäksi luonnossa papukaijat yleensä yöpyvät/lepäävät eri paikoissa kuin etsivät ruokaa ja ruokailevat – poikkeuksena pesintäaika. Kotonakin olisi siksi hyvä järjestää päiväksi eri tilat ja yöksi rauhallinen nukkumapaikka eri tilaan.

Kesyyttä vs. käyttäytymistä kirjassa käsitellään todella laajasti eri näkökulmista. Minulle yllätys oli se, että useat käyttäytymisongelmat liittyvät kokonaan tai osittain pariutumis- ja pesintäkäytökseen. Tällaisia ovat mm. aggressiot ja huutaminen ja nyppiminen. Minulle uutta oli se, että omistajan tulisi suhtautua papukaijaan vanhempana/toverina ei rakkaudenkohteena. Tämä tarkoittaa kaikkinaisen ylenmääräisen hellittelyn ja pyörittelyn välttämistä, koska se vahvistaa papukaijan käsitystä omistajasta puolisona. Yhteisten aktiviteettien suuntaaminen mieluummin temppujen opettelemiseen, puheharjoituksiin on suositeltavampaa. Jotkin papukaijat saavat seksuaalista mielihyvää omistajan koskettelusta ja esimerkiksi muhennetun, lämpimän ruuan tarjoaminen saattaa laukaista pariutumiskäytöksen! Pitäisi siis kaikin keinoin pyrkiä välttämään sitä, että papukaija kiintyy (bonding) omistajaansa puolisona. Vaikka poikanen olisi leimautunut ihmiseen käsinruokinnan johdosta, se ei välttämättä tarkoita, että sen pitäisi pitää omistajaansa pesimiskumppanina. Ns. villien (emojen kasvattamien) papukaijojen kohdalla tämä ei (ainakaan alussa) varmaan olekaan kovin suuri riski.

Toisaalta kirjassa suositellaan hyvin vahvasti pitämään papukaijalemmikkejä parvena sosiaalisten tarpeiden vuoksi. Ihminen ei voi korvata papukaijaseuraa – eikä papukaija ihmiselle ihmisseuraa ;) Pienin parven yksikkö on pari ja kirjassa suositellaan samaa sukupuolta olevia kaveruksia, jolloin vältytään ei-toivotulta pesimiskäytökseltä tai lisääntymisyrityksiltä. Tutkimuksissa on todettu, että pareina ja yksin pidettyjen papukaijojen suhtautumisessa omaan omistajaan ei ole eroa. Toisinsanoen myytti yksinäisen papukaijojen suuremmasta kesyydestä ei pidä paikkaansa. Toisaalta pareina pidetyt papukaijat osoittivat vähemmän pelkoa uusia esineitä ja ihmisiä kohtaan kuin yksin pidetyt. Aloin tässä vakavissani mietiskelemään, että näinköhän Pauliellekin on hankittava seuraa. Joko avoparipoika tai -tyttö. Luonnossa avot viettävät pesimäkauden ulkopuolella aikansa erillisissä poika- ja tyttöporukoissa, joten siinä mielessä poikapari olisi helppo vaihtoehto. Toisaalta avoilla ei ole säännönmukaista pesintäkautta luonnossa eikä pesintävireeseen vaikuta niillä ilmeisesti ravintotilanteen–tai ilmaston muutokset. Luultavasti ratkaiseva tekijä on sopivien pesäpaikkojen saatavuus. Näin ollen poika-tyttöparillakaan ei ymmärtääkseni ole kovin suurta riskiä alkaa väsätä pesää, jos pesäpönttöä ei ole tarjolla. Tämä vaatii kuitenkin vielä selvitystä ja asia on muutoinkin ajankohtainen vasta vähintään vuoden kuluttua J