Neljä kuukautta yhdessäoloa täynnä ja aurinkoiselta näyttää – ulkona ropisevasta sateesta huolimatta. Paulie on viikon verran näyttänyt, että se haluaa tutustua meihin lähemmin. Siis myös aikuisiin ja minunkin – eli huoltopäällikön – seura alkaa kelvata! Heti kun huoneeseen mennään Paulie näyttää, että se haluaa ulos häkistään, ellei häkin ovi ole jo auki. Välittömästi se lennähtää sinne, missä ihmisiä on. Olen ottanut tavaksi istuskella sängyllä ja nykyään Paulie hyppää heti polvilleni. Yleensä se saa namin palkaksi. Kirjojakin se on alkanut lukea kanssamme: se istuu luettavan kirjan päällä ja kääntelee sivuja nokallaan J Eräänä päivänä söin pastaa sängyllä ja Paulie hyppäsi heti sängylle ja otti nokkaansa maistiaisen lautaselta. Se oli ilmeisen kiinnostunut lounaastani...Kaikenkaikkiaan ei voi kuin hämmästellä vauhtia, jolla sen luottamus meihin kasvaa.

Otin tänään kattolevyn pois Paulien häkin päältä. Se pimentää mielestäni häkkiä aivan liikaa. Alussa se ehkä oli hyväkin, kun Paulie oli arempi, sillä se tunsi varmasti olonsa turvalliseksi katon alla. Nyt se kummasteli häkin katon läpi näkyvää avaraa maailmaa moneen kertaan. Kävi häkin päällä kurkkimassa häkkiin sisään ja häkin sisältä uudestaan katsomassa ylöspäin. Se jopa kiersi häkin ympäri ulkopuolelta kertaalleen, ihan kuin yrittäen koota ajatuksiaan siitä, mikä on muuttunut ;) Se ei kuitenkaan vaikuttanut yhtään hermostuneelta tai pelokkaalta, joten katto saa lähtöpassit kellariin. Toisaalta olen miettinyt uudemman kerran pohjaritilän laittamista häkkiin. Pauliella on ikävä tapa tonkia pudonneita ruuantähteitä häkin lattialla, vaikka kupissakin olisi ruokaa jäljellä. Toisaalta häkin siivoaminen on helpompaa ilman ritilää, joten täytyy vielä seurailla tilannetta.

Pauliella näyttäisi olevan pientä sulkasatoa: untuvaa leijailee siellä täällä. Rinnassa ja mahassa on kuultaa harmaata vihreän alla ja tirkistellessäni oikein tarkkaan olen ollut näkevinäni vihreissä höyhenissä violetin tai harmaan värisävyjä. Ilmiselvä ravintoaineen puutosko vai normaalia sulkasatoa?! Kohta pirahtaa taas kasvattajan puhelin :D

20.7.2007 Villi onkin puolikesy

Onpas vierähtänyt aikaa sitten viime kirjoituksen. Päiväkirja on ollut kesälomalla ;)

Eräillä tahoilla ;) on herännyt taas keskustelu poikasten käsinruokkimisesta. Mitä enemmän tätä asiaa olen pohdiskellut ja mitä enemmän aiheeseen tutustunut, olen tullut siihen tulokseen, että käsinruokkimista pitäisi välttää viimeiseen asti. Ihan eettisistä syistä. Painotan nyt sitä, että oma ”lintu-urani” ei todellakaan ole malliesimerkki eettisestä papukaijojen pidosta tai kasvatuksesta. Päinvastoin! Voi vain todeta, että vahingoista viisastuu, ja että jos järki tulee päähän myöhään – sekin on parempi kuin ei milloinkaan. Nämä kirjoitukset ovat siis omia pohdintojani eikä niiden tarkoituksenani ole toimia minkään lajin ”besserwisserinä” saati sitten kohdistaa kritiikkiä mihinkään yksittäiseen lajiin tai tapaukseen Suomessa. Enemmänkin peräänkuuluttaisin, sitä että tietoa olisi saatavilla enemmän. Ja mielellään pitkään kokemukseen perustuvaa, jota minulla ei itselläni ole.

Käsinruokinta saattaa aiheuttaa käyttäytymisongelmia kuten esimerkiksi nyppimistä tai riippuvuutta ja se voi estää lintua kypsymään normaalisti aikuiseksi, jolloin murrosiän oireet jäävät päälle. Mutta jos ollaan rehellisiä näitä ongelmia saattaa olla myös emojen kasvattamilla linnuilla. Jos lintua – villiä tai käsinruokittua - kohdellaan vuosikausia samoin lapsena tai kumppanina, se voi alkaa käyttäytyä parinmuodostaneena yksilönä. Silloin kuvaan saattaa astua myös aggressiivinen käytös (mustasukkaisuus ihmispuolisosta tai hänen puolustamisensa muilta ihmisiltä ja eläimiltä). Kuten aeimminkin taisin jo kirjoitella, kaikenlainen hyysääminen ja hellittely – jopa pehmeän ja lämpimän ruoan tarjoaminen (muistuttaa oksennettua ruokaa) saattaa laukaista pariutumiskäyttäytymisen aggressioineen ja riippuvuuksineen. Näihin käyttäytymismuotoihin voi siis vaikuttaa linnun omistajan toimintatavat poikasajan kokemuksista riippumatta. Yksi ratkaisu tähän voisi olla, että hankkii minimissään kaksi lintua (jopa saman lajista).

Eettiset syyt käsinruokintaan ovat mielestäni enemmänkin poikasten vanhempiin liittyviä. On todettu, että ihmisen vähäinenkin puuttuminen pesintään sekä muut häiriötekijät aiheuttavat kovasti stressiä emoille ja sitä kautta varmaan myös poikasille. Siksi en ole myöskään ns. yhteiskasvatuksen kannattaja. Munien ja poikasten pois ottaminen ovat varmasti myös psyykkisesti raskas paikka linnuille, joilla on älyä ja sosiaalisuutta näinkin paljon. Ja vaikkei olisikaan, silti pesimisvietti niillä ainakin on päällä siten sisäinen pakottava tarve myös hautoa munittuja munia ja hoitaa niistä kuoriutuneita poikasia.

Jos vain osa poikasista otetaan käsinruokintaan, niiltä kyllä riistetään (mielestäni aivan turhaan) omien emojen antama huolenpito, joka ihan varmasti kaikin puolin tarkasteltuna on aina poikaselle parempi ja terveempi vaihtoehto kuin ihmisen tarjoama linnunmaidonkorvike. Puhumattakaan sosiaalistumisesta ja leimautumisesta emoihin ihmisen sijaan.

Tilanteissa, joissa emot eivät osaa ruokkia poikasiaan tai eivät kiinnostu poikasistaan useankaan yrityksen jälkeen, voi kysyä, ovatko tällaiset linnut ollenkaan sopivia pesittämiseen. En tiedä, mutta voisin epäillä, että tällaiset ominaisuudet jopa voivat periytyä niin, että nämäkään poikaset eivät aikuisena osaisi hoitaa jälkikasvuaan kunnolla. Varsinkin, jos ne on käsinruokittu alusta pitäen…Poikasten nyppimisestä minulla ei ole tietoa, mutta muistan lukeneeni jostain, että liiaksi emojen nyppimiä poikasia olisi tavattu myös luonnosta, mutta siellä ne käsittääkseni kuolevat pois (tulehdukset yms.), mikäli nyppiminen on ollut täysin estotonta vanhempien puolelta.

Markkinat Suomessa ovat minun ymmärtääkseni vielä toistaiseksi niin pienet, että käsinruokinnalla mahdollisesti saavutettava lisätuotanto ei varmasti ole täällä kenenkään motiivi ottaa pois poikasia vanhemmiltaan. Jos taas emot eivät ole sopivia, poikasten kysyntäkään ei varmasti ole yleisempien lajien kohdalla ainakaan niin suurta, että juuri tätä paria olisi pakko pesittää. En tiedä varmasti, kun en ole suorittanut markkinatutkimusta kentällä ;) Avoparikaijojen ja joidenkin muiden harvinaisempien lajien kohdalla tosin kysyntä saattaa ajoittain ylittää tarjonnan, mutta hyvää kannattaakin odotella :D

Eettiseltä kannalta vastuu on kuitenkin ehdottomasti myös ostajalla. En yhtään epäile, etteivätkö myyjät jättäisi poikasia emojen ruokittaviksi, jos emot siihen ovat kykeneviä ja jos poikaset vielä kävisivät kaupaksi. Käsinruokinta on kuitenkin käsittääkseni niin sitovaa ja raskasta hommaa, ettei kukaan siihen täällä varmasti rahallisen käsinruokintalisän vuoksi pelkästään ryhdy. Ostajaa helpottaisi tietysti, jos tietoa käsinruokittujen ja emojen ruokkimien poikasten eroista ja käsinruokinnan eduista ja haitoista olisi vähän runsaammin saatavilla. Ja jos vielä suomenkielistä, niin lukijakunta olisi laajempi. Voisiko ”joku muu” siis kirjoittaa aiheesta vaikka netissä ja palstoilla? :D

En ole vielä ihan varma, jatkuuko käsinruokinta edelleen ja tiedon lisääntymisestä huolimatta siksi, että poikasten myyjät haluavat toimia näin tai haluavat pesittää lintuja, jotka eivät pysty vanhemmiksi, vai siksi että poikasten ostajat eivät huoli tai eivät edes tiedä muita mahdollisuuksia olevankaan. Ainakin isojen kakadujen kohdalla olen ollut ymmärtävinäni, että niitä on niin pitkään ja hartaasti tuotettu käsinruokkimalla ja jopa koneellisella haudonnalla (ei Suomessa varmaan?), että pesintäkäyttäytyminen on lajeilla häiriytynyt niin totaalisesti, että pesinnän onnistuminen on vaikeaa edes täysin optimaalisissa olosuhteissa. Ovatko ihmiset siis kehittäneet luonnossa elävistä kakadulajeista omia tarpeitansa tyydyttämään lisääntymiskyvyttömiä viihdykkeeksi tarkoitettuja torsoja? Saattaa myös olla papukaijalajeja, joiden pesiminen yleensäkään ei onnistu vankeudessa. Ovatko nämä lajit sitten sopivia lemmikeiksi, voi toki kysyä.

Ja sitten vähän mukavampiin aiheisiin: Paulie on ollut meidän ilonamme nyt jo neljä kuukautta. Alun yli-innostuksen jälkeen, me onneksi palasimme normaalirutiineihimme, ja Paulie on saanut todellakin olla rauhassa sanan varsinaisessa merkityksessä. Eli huoneessa ei käy jatkuva trafiikki, kun jonkun pitää mennä sinne ”toimittamaan jotain asiaa”, kun tosiasiallinen tarkoitusperä on jututtaa Paulie-herraa samalla ;) No, mitä vähemmän lintuun kiinnitettiin huomiota, sitä enemmän se alkoi hakeutua seuraan. Näinhän meitä oli neuvottu koko ajan, mutta kun ei kuitenkaan malttanut…Tämä koskee siis aikuisia – lapsistahan Paulie on tykännyt aina. Huoneessa kuivataan pyykit, jotta kosteutta tulisi ilmaan enemmän juuri Paulien takia. Nykyään Paulie lentääkin heti pyykkitelineelle ja alkaa nostelemaan nokallaan pyykkejä joko toiselle narulle tai useimmiten lattialle. Tällä tavalla se tulee 10 cm:n päähän aikuisista. Joskus se selkeästi haluaa pyykkihommista myös namin palkaksi, mutta kädestä se ei suostu sitä ottamaan – sylistä ja jalkojen päältä kyllä…Myös huoneessa lukeminen, tv:n katselu tai esim. kännykän näpläily aiheuttaa pian sen, että Paulie lehahtaa viereen kurkkimaan. Kerran se on ilahtunut ovesta sisään tullessani niin, että se lensi suoraan pääni päälle. Toisella kertaa se istuskeli selkäni päällä kun kyykin siivoamassa häkkiä. Pitää vain yrittää uskoa, että papukaija on tarpeeksi viisas yhdistääkseen selkäni, jalkani ja pääni siksi samaksi kokonaisuudeksi, josta ääni tulee ja jonka kädet tunkevat ärsyttäväksi häkkiin siivouksen ja ruokahuollon aikana J Jos näin oletamme, Paulie on kesyyntynyt huimasti!

Muutenkin se puuhailee huoneessa omiaan. Erityisesti sitä kiinnostavat ohuet sukat. Niitä se kantaa pyykkitelineeltä häkkiinsä. Kerran jos toisenkin hävinnyt sukka on löytynyt häkin lattialta ja Paulie on vielä onnistunut kakkimaan sukan suuaukosta sisään. Lentoharjoitukset ovat tuottaneet tulosta: nyt onnistuu huima parin metrin puolikaarros sängyltä suoraan häkin ovesta sisään ja töpsähdys orrelle istumaan. En vain ymmärrä miten se onnistuu, koska siipiväli on kuitenkin melkoinen ja suurin piirtein häkin oven luokkaa.

Paulie inhoaa edelleen sitä että sen häkkiin kajotaan tai sitä kolistellaan esimerkiksi ruuan vaihdon yhteydessä. Silloin se kurisee ja nostelee siipiään. Joskus odottelen että se tulee häkistään ulos (jolloin se seuraa ständiltään mielenkiinnolla touhujani). Joskus taas pyydän sitä siirtymään kauemmas sanomalla ”Paulie, siirry”, jolloin se vetäytyy toiselle orrelle uhoamaan. Osin tämä käytös liittyy myös mielestäni siihen, että se on kovin malttamaton näkemään mitä herkkuja ruokakuppi sisältää, mutta ei kuitenkaan uskalla tulla aivan kiinni käteen, vaan alkaa turhautuneena uhota. Muutenkin sen yksinleikit ovat muuttuneet rajummiksi. Varsinkin iltaisin se riekkuu estottomasti häkissään – usein häkin katosta yhdellä jalalla roikkuen ja leluaan repostellen. Kuminen kongilelu-parka saa todella kärsiä rajusta kohtelusta. Nokkaa tulee ja kovaa – murinan säestyksellä :D

Pikkukärpäset ovat olleet oikea maan vaiva. Purjo, sipuli ja valkosipuli ruokakipossa näyttää vähän rajoittavan niiden lisääntymistä. Kuitenkin paperit on vaihdettava häkin pohjalta kaksi kertaa päivässä. Pohjalla onkin paksu pino Hesaria, jotta homma hoituisi äkkiä. Paulie itse ei näytä näistä ötököistä piittaavan, mutta en tiedä onko ruoka enää syömäkelpoista, jos silmin näkymättömiä hedelmäkärpäsen munia ja toukkia on kuhisten ruuantähteissä. Yök! L

Imuri on edelleen ainut tosivihollinen. Paulie ei muuten huuda eli kraaku, mutta imurin käynnistys muissakin huoneissa laukaisee huutamisen. Ja avoparikaijan rääkyminen ei todellakaan ole musiikkia korville eikä myöskään mitään hiljaista kvaakkumista. Ulos se kuuluu avoimesta ikkunasta puolen kilometrin päähän varmasti. Onneksi se huutaa vain ja ainoastaan imurille. En itsekään rakasta imuria – ehkä tosin eri syistä. Joten tässä on hyvä syy vähentää imurointi minimiin ;) Mitenhän sen saisi inhoamaan pölyjen pyyhkimistä. Pauliesta saisi siten hyvä syyn olla pyyhkimättä pölyjä naapurirauhan vuoksi :D